• Kehyspäätös lisäähallituksen painettaonnistua EU-pöydissä

    Uutiset
    26.3.201216:00
    Heikki Vuorela

    Hallitus keräsi itselleen lisää paineita onnistua EU:n maatalouspolitiikan uudistamista koskevissa neuvotteluissa. Jos niissä ei onnistuta paikkaamaan kehysriihen leikkauksia, suomalaiset viljelijät joutuvat kestämättömään tilanteeseen, MTK:n johtokunta toteaa.

    MTK:n johtokunta käsitteli hallituksen torstaisia päätöksiä kokouksessaan perjantaina.

    Johtokunta huomauttaa, että kansallisten viljelijätukien toistuvat leikkaukset pudottavat maatalouden tuloja. Sen lisäksi viljelijäperheet joutuvat muiden kotitalouksien tavoin menoleikkausten ja veronkorotusten maksumiehiksi.

    Johtokunta pettyi myös siihen, että hallitus jätti huomiotta tulevaisuuden vihreän kasvun alat, jotka luovat kasvumahdollisuuksia ja työpaikkoja koko Suomeen. MTK on toistuvasti esittänyt vihreän kasvun ohjelmaa.

    Viljelijätukien leikkaukset toteutuvat kehysriihen mukaan vuodesta 2014 eli samaan aikaan kuin EU:n maatalouspolitiikan on määrä uudistua. Johtokunta vaatiikin hallitusta paikkaamaan kehysleikkaukset EU-pöydissä.

    Johtokunta varoittaa tilanteen kuitenkin tulevan kestämättömäksi, jos EU:n maatalouden rahoituksessa joudutaan tinkimään vuosina 2014-2020. MTK muistuttaa, että nykyisen rahoituskauden alussa Suomelta vietiin noin 100 miljoonaa euroa EU-rahoitusta maaseudun kehittämistoimista. Se ei saa toistua.

    MTK:n johtokunta edellyttää, että hallituksen on pidettävä tiukasti kiinni Suomelle tulevasta EU-rahoituksesta maatalouden ympäristötukeen, luonnonhaittakorvaukseen ja muihin maaseudun kehittämistoimiin. Hallituksella ei ole varaa epäonnistua tässä Suomen maataloudelle ja maaseudulle elintärkeän tavoitteen saavuttamisessa, johtokunta painottaa.

    MTK:n johtokunta kiinnitti huomiota myös siihen, ettei hallitus osoittanut lainkaan varoja maatilatalouden rakennekehitykseen tämän vuoden talousarviossa. Johtokunta pelkää, että maatalous joutuu myös investointituissa rankkojen leikkausten kohteeksi.

    Johtokunta toteaa nykyisen hallituksen linjan olevan toinen kuin edellisellä hallituksella, joka varmisti riittävät varat Maatilatalouden kehittämisrahastolle.

    Hallitus ei saa siirtää rahoitusongelmaa seuraavalle hallitukselle, eikä romuttaa jo toistasataa vuotta vanhaa, joustavaa Maatilatalouden kehittämisrahastoa, johtokunta viestittää.

    HEIKKI VUORELA

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    kehysriihi
    maatalouspolitiikka
    MTK
    viljelijätukien leikkaukset
    EU-rahoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle