• Dieselin hinta meni alle 1,5 euron, raakaöljyn halpeneminen alkaa näkyä pumppuhinnoissa

    Raakaöljyn hintanäkymät ovat edelleen laskusuunnassa Yhdysvaltain ​​tullimaksujen luoman taloudellisen epävarmuuden vuoksi.
    Öljyn hinta on laskenut, koska öljyn kysynnän odotetaan vähenevän talouskasvun mahdollisen hiljenemisen takia.
    Öljyn hinta on laskenut, koska öljyn kysynnän odotetaan vähenevän talouskasvun mahdollisen hiljenemisen takia. Kuva: Sanne Katainen
    Uutiset|Energia
    23.4.202506:00
    Sami Suojanen

    Raakaöljyn hinnanlasku alkaa vähitellen näkyä kuluttajahinnoissa. Eteläisimmän Suomen useilla polttoaineasemilla dieselöljyä myytiin tiistaina noin 1,5 euron litrahinnalla.

    Polttoaine.net-hintaseurannan mukaan esimerkiksi Nurmijärven Neste Expressin dieselöljyn hinta meni alle haamurajaksikin kutsutun 1,5 euron. Hinta oli 1,497 euroa litralta.

    Bensiinistä 95E-laatu maksoi halvimmillaan hieman alle 1,6 euroa litralta. Esimerkiksi Keravalla Neste Express myi 95E-laatua 1,569 euron litrahinnalla.

    Polttoainekaupassa on syytä muistaa, että hinnat vaihtelevat päivittäin ja alueittain. Polttoaine.net-sivuston mukaan kalleimmillaan dieselin ja 95E-laadun litrahinta oli tiistaina yli kaksi euroa litralta.

    Raakaöljyn hinta sukelsi alhaisemmalle tasolle neljään vuoteen Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin tulliuhkailujen vauhdittamana. Yleisesti seuratun Brent-laadun hinta käväisi hetkellisesti alle 60 dollarissa tynnyriltä huhtikuun yhdeksäntenä päivänä.

    Noista huhtikuun alun päivistä hinnat ovat hieman nousseet ja tiistaina Brent-futuurien noteeraus oli noin 67 dollaria tynnyriltä.

    Öljyn hintanäkymät ovat kuitenkin edelleen laskusuunnassa, koska sijoittajat ovat varovaisia ​​tullimaksujen luoman taloudellisen vastatuulen ja Yhdysvaltojen rahapolitiikan kasvavan epävarmuuden vuoksi.

    Trumpin hyökkäykset Yhdysvaltain keskuspankin pääjohtajaa Jerome Powellia vastaan lietsovat epävarmuutta entisestään.

    Tullien ja epävarmuuden odotetaan painavan taloutta laajemminkin ja mahdollisesti vähentävän öljyn kysyntää. Samaan aikaan suurten öljytuottajamaiden odotetaan nostavan tuotantoaan toukokuussa.

    Lisää aiheesta
    • Öljyn hinnassa oli tullijulistuksen jälkeen roima pudotus.

      Talous | Öljyn hinta romahti Trumpin tulli-ilmoituksen jälkeen alimmilleen vuosiin

      Tilaajalle
    • Euroopan kaasuvarastot ovat tyhjentyneet vauhdilla tänä talvena.

      Talous | Kaasun hinnassa erittäin jyrkkiä muutoksia helmikuussa

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    dieselin hinta
    raakaöljy
    polttoainehinnat
    Brent-laatu
    Yhdysvaltain tullimaksut
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Volter Oy on Heizomatin uusi maahantuoja. Yhteistyötä on tehty aiemminkin. Kuva Heizomatin osastolta Agritechnicasta, missä esiteltiin teollisuuslaitokseen sopivaa pakkausmateriaalien polttamiseen perustuvaa lämmöntuotantoa.

    Koneviesti | Kattilavalmistaja Heizomat:n edustus Suomessa Volter Oy:lle

  • AlfaFlamen 1 000 kW:n biouuni on sijoitettu konttiin. Uunia käytetään kasvihuoneiden ja kuivaamon lämmönlähteenä. Uunin tuottama ilma johdetaan 1000 mm kanavia pitkin joko kasvihuoneeseen tai kuivaamoon. Hake syötetään erillisestä siilosta ruuvin avulla uuniin.

    Koneviesti | Biolämpökontti viljankuivaamon ja kasvihuoneiden lämmönlähteenä – kustannusten jakautuminen lyhentää takaisinmaksuaikaa

    Tilaajalle
  • OptiGrid-järjestelmä skaalautuu eri kohteisiin.

    Koneviesti | Avant Powerilta mikroverkkojärjestelmä – uuden tutkimushankkeen tavoitteena on yhdistää uusiutuvan energian tuotanto yhdeksi kokonaisuudeksi