• JSN ottaa HS:n pilkkanimi virolaisille -jutun käsittelyyn

    HS:n Kuukausiliitteessä ja verkossa julkaistussa jutussa lukijoita pyydettiin äänestämään lempi- tai pilkkanimestä virolaisille.
    Uutiset
    9.4.201516:49
    MT toimitus

    Julkisen sanan neuvosto JSN ottaa käsittelyyn kantelut Helsingin Sanomien jutusta, jossa etsittiin pilkkanimiä virolaisille. Jutusta tehtiin kaikkiaan 16 kantelua.

    "Näin suuri kantelumäärä on poikkeuksellinen, toiseksi suurin neuvoston historiassa", kertoi JSN:n puheenjohtaja Risto Uimonen STT:lle.

    HS:n Kuukausiliitteessä ja verkossa julkaistussa jutussa lukijoita pyydettiin äänestämään lempi- tai pilkkanimestä virolaisille. Suurin osa kanteluista tehtiin Journalistin ohjeiden kohdan 26 perusteella. Sen mukaan jokaisen ihmisarvoa on kunnioitettava, eikä esimerkiksi kansallisuutta pidä tuoda esiin asiaankuulumattomasti tai halventavasti.

    HS keskeytti äänestyksen sen jälkeen, kun muun muassa Viron presidentti Toomas Hendrik Ilves oli paheksunut pilkkanimihanketta.

    Kanteiden käsittelyaika JSN:ssä on noin kolme kuukautta.

     

    Artikkelin aiheet
    JSN
    Helsingin Sanomat
    julkisen sanan neuvosto
    Toomas Hendrik Ilves
    journalismin etiikka
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria