• Itärajan esteaita valmistui alle budjetin

    Aitaa on rakentunut yhteensä 200 kilometrin edestä kymmenille eri alueille. Sisäministerin mukaan esteaita on tärkeä myös Euroopan ulkorajavalvonnalle.
    Esteaidan kustannusarvio on 356 miljoonaa euroa. Arkistokuva. JARNO ARTIKA / LEHTIKUVA.
    Esteaidan kustannusarvio on 356 miljoonaa euroa. Arkistokuva. JARNO ARTIKA / LEHTIKUVA.  
    Uutiset|Yhteiskunta
    7.9.202616:48
    STT

    Itärajan esteaita on valmistunut. Rajavartiolaitoksen mukaan työssä on jäljellä enää joitain viimeistelyjä.

    Yhteensä 200 kilometrin pituisen aidan rakentaminen alkoi laajamittaisesti elokuussa 2024. Sitä on rakennettu pätkissä kymmenille eri alueille, joilla aidalle nähtiin suurin tarve, ja rakentaminen oli kustannustehokasta.

    Aidan on tarkoitus estää ja hidastaa erityisesti välineellistettyä maahantuloa Venäjältä.

    ”Välineellistetyn maahantulon tilannetta ei ole mahdollista hallita tehokkaasti, uskottavasti ja työturvallisesti ilman esteaitaa. Esteaita parantaa myös rajavalvonnan tehokkuutta, tilannekuvaa ja partioidemme liikkuvuutta”, Rajavartiolaitoksen päällikkö, vara-amiraali Markku Hassinen sanoo tiedotteessa.

    Kokonaisuuteen kuuluu 4,5 metriä korkean aidan lisäksi tekninen valvontajärjestelmä, uusia teitä ja 25 metrin levyinen raivausalue. Valvontajärjestelmä hälyttää kaikesta epätavallisesta toiminnasta heti.

    Teknistä valvontaa voidaan myös muuttaa tarpeiden mukaan. Rajavartiolaitoksen mukaan parhaillaan kehitetään droonitorjunnan suorituskykyä.

    Sisäministeri Mari Rantasen (ps.) mukaan esteaita on välttämätön osa tehokasta rajaturvallisuusjärjestelmää.

    ”Hanke on tärkeä myös Euroopan mittakaavassa, sillä Schengen-jäsenmaana ja ulkorajavaltiona Suomi vastaa osaltaan myös Euroopan rajaturvallisuudesta. Ilman uskottavaa ulkorajavalvontaa ei ole edellytyksiä vapaalle liikkuvuudelle”, Rantanen sanoo tiedotteessa.

    Esteaidan kustannusarvio on 356 miljoonaa euroa. Se on 22 miljoonaa alle alkuperäisen budjetin.

    ”Hanke on valmistunut suunnitellusti, poikkeuksellisen nopeassa aikataulussa ja alkuperäisen budjetin alittaen. Se on ollut mahdollista, koska hankkeen lukuisat osapuolet ovat tehneet työtä ratkaisuhakuisesti Suomen turvallisuuden hyväksi”, sanoo operatiivinen johtaja Miska Eriksson projektinjohdosta vastanneesta Intecon Oy:stä.

    Kokonaisuudessa on ollut mukana satoja yrityksiä. Noin tuhannen maanomistajan suhtautumista aidan rakentamiseen luonnehditaan tiedotteessa yhteistyöhaluiseksi.

    Artikkelin aiheet
    itäraja
    esteaita
    rajaturvallisuus
    Rajavartiolaitos
    Venäjä
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Kehitystyö Koneviestissä jatkuu – auta meitä tekemään Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Koneviesti | Kehitä kanssamme Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Verkkotietopiste.fi-palvelu edistää yhteisrakentamislain tavoitteita ja kuuluu sen velvoitteisiin.

    Koneviesti | Verkkotietopiste.fi-nettipalvelu tarjoaa apua erilaisten tieto-, tele- ja energiaverkkojen yhteisrakentamiseen — palvelu lisää yhteisrakentamista ja helpottaa tiedonvaihtoa

    Tilaajalle