• Keskisuomalainen sijoittaa AlfaTV:hen – "Halusimme kurkistaa TV-toimintaan"

    Vesa-Pekka Kangaskorven mukaan Keskisuomalainen on mukana vain pienellä summalla.
    Keskisuomalainen on osallistunut AlfaTV:n omistavan Brilliance Communicationsin osakeantiin. LEHTIKUVA / MARTTI KAINULAINEN
    Keskisuomalainen on osallistunut AlfaTV:n omistavan Brilliance Communicationsin osakeantiin. LEHTIKUVA / MARTTI KAINULAINEN 
    Uutiset
    21.6.202113:40
    STT

    Mediakonserni Keskisuomalainen on lähtemässä televisiokanava AlfaTV:n omistajaksi. Yhtiö on osallistunut AlfaTV:n omistavan Brilliance Communicationsin osakeantiin.

    AlfaTV:n yleisöanti käynnistyi lauantaina. AlfaTV kertoo tiedotteessaan, että osakeannin tavoitteena on kerätä pääomaa uutisten käynnistämiseen.

    Keskisuomalainen on viime vuosina ostanut printti- ja digimedioita.

    "Olemme käyneet keskusteluja yhteistyömahdollisuuksista ja lisäksi halusimme kurkistaa TV-toimintaan", kertoo Keskisuomalaisen konsernijohtaja Vesa-Pekka Kangaskorpi STT:lle.

    Sisällöllinen yhteistyö on Kangaskorven mukaan mahdollista tulevaisuudessa.

    Kangaskorven mukaan Keskisuomalainen on mukana vain pienellä summalla. Hän ei kerro tarkkaa summaa, mutta luonnehtii, että kyse on sadoista tuhansista, "ei monista sadoista tuhansista".

    AlfaTV kertoo tavoittavansa yli miljoona katsojaa viikossa. Kanavalla toimii juontajina ja toimittajina muun muassa Sanna Ukkola, Hjallis Harkimo ja Tommy Hellsten.

    Keskisuomalainen on STT:n toiseksi suurin omistaja.

    Artikkelin aiheet
    keskisuomalainen
    AlfaTV
    mediasektori
    sijoittaminen
    tv-toiminta
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria