• Nuoret ympäri maailman ovat taas tänään kertaa ilmastolakossa

    Tempaus järjestetään ainakin 1  500 paikkakunnalla yli 100 maassa.
    Nuoria mielenosoittajia eduskuntatalon edustalla ensimmäisen ilmastolakkotapahtuman aikana maaliskuussa. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA
    Nuoria mielenosoittajia eduskuntatalon edustalla ensimmäisen ilmastolakkotapahtuman aikana maaliskuussa. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA 
    Uutiset
    24.5.201914:53
    STT

    Nuoret ympäri maailman järjestävät tänään toisen kansainvälisen ilmastolakon ilmastonmuutoksen estämiseksi.

    Ilmastolakkoilijoiden esikuva Greta Thunberg on kertonut Twitterissä, että tempaus järjestetään ainakin 1  500 paikkakunnalla yli 100 maassa.

    Helsingissä lakkoilijat seisoskelevat banderolleineen Säätytalon edessä, pitävät puheita ja lukevat vetoomusta ääneen megafoniin. Heidän oli määrä luovuttaa vetoomus tulevalle hallitukselle, mutta hallitusneuvotteluiden vetäjä Antti Rinne (sd.) ei ehtinyt aamukahdeksaksi sitä vastaanottamaan.

    "Ilmoitin eilen, etten kerkeä siihen mennessä paikalle. Vastaus oli, että ok, että he pahoittelevat, mutta ymmärtävät", Rinne kertoi ennen neuvottelujen alkua Säätytalossa.

    Ainakin vihreiden puheenjohtaja Pekka Haavisto ja keskustan varapuheenjohtaja Katri Kulmuni kävivät kuitenkin tapaamassa nuoria.

    Järjestäjien mukaan ensimmäinen ilmastolakkotapahtuma maaliskuussa keräsi yli miljoona osanottajaa maailmanlaajuisesti.

    Artikkelin aiheet
    ilmastolakko
    ilmastonmuutos
    Greta Thunberg
    nuoret
    Helsinki
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle