• BBC: Kaliforniassa sähköt katkaistaan yli miljoonalta maastopalojen takia

    Palot eivät ole vielä läheskään hallinnnassa.
    Palosta ei ollut maanantaina hallinnassa edes viittä prosenttia. LEHTIKUVA / AFP
    Palosta ei ollut maanantaina hallinnassa edes viittä prosenttia. LEHTIKUVA / AFP 
    Uutiset
    29.10.201911:30
    STT

    Kaliforniassa on tänään odotettavissa laajoja sähkökatkoja aluetta riivanneiden maastopalojen vuoksi, kertoo Britannian yleisradioyhtiö BBC.

    Sähköt katkaistaan varotoimenpiteenä kovien tuulien vuoksi. Uusien sähkökatkojen on arvioitu vaikuttavan 1,5 miljoonaan ihmiseen.

    Tulipalot pakottivat jo viikonloppuna sähköyhtiöitä katkomaan sähköjä suurilta joukoilta asiakkaitaan. BBC:n mukaan yhdysvaltalaiset kilpailuviranomaiset tutkivat, rikkoivatko sähköyhtiöt sääntöjä katkaisemalla sähköt aiemmin viikonloppuna lähes 2,5 miljoonalta ihmiseltä.

    Viime viikolla alkaneet maastopalot ovat johtaneet useiden ihmisten evakuointiin. Esimerkiksi Sonoman viinialueen tulipalo eli niin sanottu Kincade-palo on ajanut ainakin 180  000 ihmistä evakkoon, BBC kertoo.

    Palosta ei ollut maanantaina hallinnassa edes viittä prosenttia.

    Los Angelesin alueella riehuneen Getty-tulipalon vuoksi 10 000 asuinrakennusta on jouduttu evakuoimaan. Lisäksi maastoa on palanut yli 200 hehtaaria.

    Kincade- ja Getty-palojen lisäksi Kalifornian osavaltiossa riehuu kymmenittäin pienempiä paloja. Niitä sammuttamassa on noin 3 000 ihmistä, mutta tulipätsien taltuttamisen uskotaan silti kestävän vielä pitkälti toista viikkoa.

    Sammutustöitä ovat vaikeuttaneet alueen kovat tuulet.

    "Palohenkilöstö on ollut ylikuormittunutta palojen laajan levinneisyyden vuoksi. Meidän on täytynyt tehdä kovia päätöksiä siitä, mitä taloja voimme suojella", sanoi Los Angelesin kaupungin pelastuslaitoksen johtaja Ralph Terrazas BBC:lle.

    Kalifornian kuvernööri Gavin Newsom on julistanut koko osavaltioon hätätilan tulipalojen vuoksi.

    Artikkelin aiheet
    Kalifornia
    maastopalo
    sähkökatko
    BBC
    Kincade-palo
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle