• Tulevina öinä on hallan vaara koko maassa

    Öisin selkeä sää voi kuitenkin johtaa hallan esiintymiseen paikoin myös eteläisessä Suomessa.
    Kasvukauden ollessa jo pitkällä on syytä huomioida hallan vaara.
    Kasvukauden ollessa jo pitkällä on syytä huomioida hallan vaara.  Kuva: Jaana Kankaanpää
    Uutiset|Sää
    28.5.202620:30
    Vendi Pelkonen

    Kuluvalla viikolla pohjoistuuli on ollut tavanomaista voimakkaampaa matalapaineiden synnyttämien suurten ilmanpaine-erojen vuoksi. Päivisin tuulenpuuskat ovat yltäneet laajalti maan etelä- ja keskiosassa 15–20 metriin sekunnissa. Vielä perjantaina sää jatkuu tuulisena; tuulenpuuskat voivat ylittää 15 m/s etenkin Uudeltamaalta Pohjois-Savoon ja Pohjois-Karjalaan ulottuvalla kaistaleella.

    Kuva: Ilmatieteen laitos

    Voimakkaat pohjoistuulet hellittävät viikonlopun lähestyessä, ja sää muuttuu monin paikoin aurinkoiseksi sekä aiempaa lämpimämmäksi. Lännessä tuuli alkaa heiketä jo perjantaina, ja viikonloppuna tuuli on pääosin heikkoa koko maassa.

    Perjantaina ja lauantaina saadaan monin paikoin nauttia aurinkoisesta ja lämpöisestä säästä. Maan pohjoisosassa sekä aivan itärajan tuntumassa liikkuu ajoittain vesisateita, ja siellä pilvisyyskin on hieman runsaampaa. Päivälämpötilat nousevat lähes koko maassa 15 ja 20 asteen välille, mutta Lapissa ja itärajalla jäädään paikoin viileämpiin lukemiin sateiden ja pilvisyyden vuoksi.

    Sunnuntaina pilvisyys runsastuu koko maassa ja maan keskivaiheilla liikkuu heikkoja sadekuuroja. Ensi viikolla lämpötilan trendi on yhä nouseva; yli 20 asteen lämpötilat yleistyvät maan etelä- ja keskiosassa.

    Kasvukauden ollessa jo pitkällä on syytä huomioida hallan vaara. Tulevana yönä sää selkenee ja tuuli heikkenee maan länsiosassa. Hallaa esiintyy lähinnä maan pohjoisosassa, paikoin myös Keski- ja Pohjois-Pohjanmaalla. Lauantain vastaisena yönä hallan todennäköisyys nousee 20–30 prosenttiin myös maan eteläosassa selkeän sään ja heikon tuulen myötä.

    Kirjoittaja on Ilmatieteen laitoksen meteorologi

    Tästä pääset MT:n sääpalveluun

    Lisää aiheesta
    • Suomessa myrskyä havaitaan meteorologien kielenkäytössä ainoastaan merialueilla sekä tunturien huipuilla.

      Sää | Kun meteorologien käyttämät säätermit sekoittuvat arkikieleen, seurauksena voi olla hämminki

    Artikkelin aiheet
    sää ja ilmasto
    halla
    Ilmatieteen laitos
    tuuli
    sääennuste
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Pieniä kyläjuhliin verrattavia masinistitapahtumia järjestetään ympäri Suomea, mutta suuremmat ovat keskittyneet maan läntisemmälle osalle. Vaasan ympäristö on aikoinaan ollut vahvaa Labor-aluetta, mikä näkyy suurimpiin kuuluvan Maalahden tapahtuman traktoririvistöissä. Kalustoa on hankittu melko runsaasti myös Ruotsista.

    Koneviesti | Masinistikesä 2025 -tapahtumissa enemmistöinä olivat 60–70-luvun traktorit – sää tarjosi kesän suurimmat yllätykset

    Tilaajalle
  • Pääkirjoitus
    Uolevi Oristo

    Koneviesti | Säät, markkinat ja työtaistelut vähentävät hakkuita