• Variksenmarjanarvostus kohenee

    Uutiset
    21.9.201216:00
    MT toimitus

    Variksenmarja on viime vuosina alkanut saada ansaitsemaansa arvostusta. Tutkimukset osoittavat sen sisältävän terveellisiä ainesosia jopa enemmän kuin mustikka ja puolukka.

    Perinteisesti variksenmarjaa on pidetty ihmisravinnoksi sopimattomana. Sitä onkin kutsuttu myös sian- ja kissanmustikaksi tai harakanmarjaksi.

    Erityisesti variksenmarjan väriaineet

    kiinnostavat tutkijoita, sillä tumma marja sisältää runsaasti antosyaaniyhdisteitä. Näillä yhdisteillä on useissa tutkimuksissa havaittu olevan ihmisen terveydelle hyödyllisiä vaikutuksia.

    Runsaasti C-vitamiinia sisältävät variksenmarjat ovat

    maultaan mietoja, sillä niissä on vain vähän sokeria ja happoja.

    Variksenmarjaa voi käyttää mustikoiden tapaan esimerkiksi hilloissa, marjakeitoissa ja piirakoissa. Variksenmarjasta voi myös valmistaa mehua joko yksin tai yhdessä muiden marjojen kanssa.

    Vuoden marjaksi valittu variksenmarja tunnetaan myös nimellä kaarnikka. Pohjoisessa kasvaa etelää kookkaampaa ja mehukkaampaa pohjanvariksenmarjaa.

    MT

    www.arktisetaromit.fi

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    variksenmarja
    kaarnikka
    pohjanvariksenmarja
    marjat
    terveys
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria