• Longinojan taimenpuron kunnostus palkittiin parhaana luontotekona

    Puroa on elvytetty talkoovoimin kutupaikaksi 15 vuoden ajan.
    Juha Salonen on uurastanut Longinojan kunnostustöissä alusta saakka.
    Juha Salonen on uurastanut Longinojan kunnostustöissä alusta saakka. Kuva: Hanna Linnove
    Uutiset
    25.2.201915:05
    Katja Lamminen

    Helsingin Malmin Longinojan puron pitkäjänteinen kunnostus vapaaehtoisvoimin valittiin Paras luontoteko 2017–2018 -kilpailun voittajaksi.

    Kilpailun raatina toimi Kansainvälisen luonnonsuojeluliiton IUCN:n Suomen kansallinen komitea. Palkinnon luovutti asunto-, energia- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen (kesk.) Helsingissä.

    Palkinnon vastaanotti Longinojan ennallistamistyön keskeinen hahmo Juha Salonen yhdessä muiden puroaktiivien kanssa. Pääradan itäpuolella sijaitsevaa Longinojaa on kunnostettu yli 15 vuotta useiden toimijoiden kanssa. 

    Tiilikainen kiitteli, että puro on elpynyt ja uhanalaiset meritaimenet nousevat taas sinne kutemaan: "Tällainen käytännön tekeminen on tärkeää lajien suojelulle. Kala-aktiivien työ on myös avannut monen kaupunkilaisen silmät lähiluonnon merkitykselle."

    Longinojalle on tehty myös luontopolku purosta kertovine infotauluineen. Vuoden 2018 lopulla avatulla luontopolulla on käynyt tuhansia ihmisiä.

    Palkinto jaettiin seitsemättä kertaa. Tällä kertaa kilpailuun saatiin 21 korkeatasoista ehdotusta. Kaksi vuotta sitten parhaaksi luontoteoksi valittiin Luonto-Liiton Susilähettiläiden toiminta nuorten parissa susipelon hälventämiseksi tutkitun tiedon avulla. 

    Muiden maailman maiden tavoin Suomi on sitoutunut luonnon monimuotoisuuden köyhtymisen pysäyttämiseen vuoteen 2020 mennessä. Paras luontoteko -kilpailun tarkoitus on löytää ratkaisuja, jotka tukevat tavoitteen saavuttamista. 

    Lue lisää:

    Katso video: Taimenten lemmenleikit vetävät yleisöä keskellä kaupunkia

    Artikkelin aiheet
    Longinoja
    luontoteko
    meritaimen
    ympäristönsuojelu
    Helsinki
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle