• Verokarhu voi pian haukata osansa OP-bonuksista – taustalla pitkä keskustelu bonuksen markkinavaikutuksesta

    Orpon hallitusohjelman mukaan finanssialan bonusten verotusta aiotaan uudistaa.
    OP:n maksamat bonukset omistaja-asiakkailleen ovat olleet aiemminkin verotuksen osalta viranomaisten tarkastelussa.
    OP:n maksamat bonukset omistaja-asiakkailleen ovat olleet aiemminkin verotuksen osalta viranomaisten tarkastelussa.  Kuva: Markku Vuorikari
    Uutiset|Talous
    4.7.202305:00
    Santeri Nousjoki

    Tämän kesän hallitusneuvotteluissa käsiteltiin erilaisten bonuksien verotuksen muutostarpeita. Hallitusneuvottelujen asiaa koskevan muistion mukaan tuloverolaissa ei ole erikseen nimeomaan bonuksia tai vastaavia koskevia säännöksiä.

    ”Niiden veronalaisuus määräytyy yleisten tulon veronalaisuutta koskevien säännösten nojalla”, muistiossa kerrotaan.

    Verohallinnon ohjeessa sanotaan, että ”luonnollisen henkilön verotuksessa yksityistalouteen liittyvä ostohyvityksenä, etuseteleinä, bonuksena tai jonkun muun suorituksen nimisenä saatu asiakashyvitys on lähtökohtaisesti henkilön verovapaata tuloa”.

    Keskusverolautakunnan ratkaisu (KVL 47/2011) kuitenkin määritteli ennakkotapauksena tähän verohallinnon yleissääntöön poikkeuksen. Jos asiakas saa itse päättää bonusten käyttökohteen, niin kertyneistä bonuksista tulee verotuksenalaista pääomatuloa.

    Muistion mukaan mahdolliset verotulomuutokset riippuisivat siitä, miten bonuksia verotettaisiin selvemmin jatkossa ja miten alan toimijat reagoisivat asiaan.

    ”Jos bonusohjelmia muokattaisiin esimerkiksi siten, että niistä ei edelleenkään muodostuisi verotettavaa tuloa, toimenpiteellä ei olisi tuloveroja lisäävää vaikutusta”, muistiossa lukee.

    Lopulliseen Orpon hallituksen ohjelmaan kirjattiin, että ”uudistetaan finanssialan bonusten verotuskäytänteet”. Hallitusohjelmassa verovaikutuksen arvioitiin olevan 30 miljoonaa euroa myönteinen, vaikka asiaa koskevassa muistiossa vaikutusta ei pystytty arvioimaan.

    OP Ryhmä on tällä hetkellä ainoa toimija, joka tarjoaa asiakkailleen sekä pankki- että vakuutuspalveluita. Bonuksia OP:n omistaja-asiakkaille maksetaan säästämisen tileillä olevista varoista, rahastoista, sijoitussidonnaisista vakuutuksista, asunto- ja opintolainosta sekä erilaisista vakuutuksista.

    OP:n nettisivuilla olevan laskurin avulla voi hahmottaa bonuksien suuruutta. Jos henkilöllä on esimerkiksi 200 000 euron asuntolaina ja 5 000 euron säästöt, hän saisi noin 670 euroa OP-bonuksia vuonna 2023.

    Omistaja-asiakas voi käyttää näitä bonuksia esimerkiksi päivittäisiin pankkipalveluihin, vakuutuksiin ja sijoittamisen kuluihin.

    OP:n viestinnästä vastataan MT:lle heidän seuraavan toimintaympäristön kehittymistä aktiivisesti. Bonuksien mahdollisia veromuutoksia OP ei suostunut tässä vaiheessa vielä kommentoimaan.

    Vaikka verolainsäädäntö muuttuisi, OP:n viestinnästä kerrotaan heidän tarjoavan jatkossakin omistaja-asiakkaille etuja, jotka hyödyttävät heitä taloudellisesti.

    ”Meille on tärkeää jatkossakin huolehtia omistaja-asiakkaidemme eduista”, ryhmän viestinnästä kerrotaan MT:lle sähköpostitse.

    Kilpailu- ja kuluttajaviraston (KKV) johtaja Juuli Broms kertoo viraston käsitelleen asiaa määräävän markkina-aseman väärinkäyttöepäilyn pohjalta.

    ”Asia poistettiin kuitenkin käsittelystä, sillä katsoimme, ettei puuttumiskynnys ylittynyt”, Broms kuvaa vanhaa toimenpidepyyntöä.

    Kaksi vuotta tämän tapauksen jälkeen eli vuonna 2021 KKV teki aloitteen valtiovarainministeriölle bonuksien verokohtelun selkeyttämisestä.

    ”Jatkona tutkinnalle KKV teki vuonna 2021 aloitteen valtiovarainministeriölle bonuksien verokohtelun selkeyttämisestä. KKV ehdotti aloitteessa, että verosääntelyä täsmennettäisiin siten, että se ei enää vääristäisi kilpailua vakuutusmarkkinoilla”, Broms avaa.

    ”Meillä on kaksi vankkaa perustetta aloitteelle”, hän perustelee.

    Ensimmäiseksi syyksi hän kertoo sen, että KKV:n mielestä verottajan ohjeistus on rinnastanut perusteettomasti vakuutusmaksut palvelumaksuiksi.

    ”Ymmärrämme asian niin, että palvelumaksussa on kyse palvelun hinnasta. Vakuutus on taas tuote, jolle on oma hintansa”, Broms avaa KKV:n logiikkaa asiassa.

    Bromsin mukaan verottajan ohjeistuksessa OP-bonuksien kaltaiselta hyvitykseltä edellytettävää tavanomaisuutta ja kohtuullisuutta tulkitaan liian laajasti.

    ”Meidän mielestämme tämäkään ehto ei usein täyty, sillä esimerkiksi ison asuntolainan tapauksessa kuluttaja voi saada vakuutuksensa käytännössä ilmaiseksi”, Broms kuvaa.

    Tämänkaltaisessa vakuutustilanteessa muiden vakuutusyhtiöiden on Bromsista vaikea kilpailla OP-Pohjolan kanssa. Asiakkaan on myös vaikeampi tehdä perusteellista hintavertailua.

    ”Voi olla vaikea kokonaisuudessaan arvioida, mikä vakuutuspaketti tulisi oikeasti halvimmaksi”, hän tiivistää.

    Lisää aiheesta
    • ”Kilpailu suomalaisista kotitalouksista asuntolainojen avulla on kovaa. Erityisesti kaikissa kasvavissa kasvukeskuksissa on varaa valita”, kertoo Ari Pauna hyposta.

      Talous | Pankit takovat ennätystuloksia korkojen noustessa — ”paras aika kilpailuttaa marginaalit on nyt”

    •  OP Ryhmän pääjohtajan Timo Ritakallion mukaan tuntuvasti nousseet markkinakorot yhdessä talouden näkymien heikkenemisen kanssa vaikuttivat erityisesti vuoden loppua kohden niin asuntoluottojen kuin yritysluottojenkin kysyntään.

      Talous | OP Ryhmän tulosparannus syntyi vahvistuneilla korko- ja vakuutuskatteilla

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle