Miksi nuorten ympärillä jatkuvasti joko hössötetään, hyysätään tai ollaan totaalisen välinpitämättömiä?
Tuntuu, että kouluissa ei vaadita tarpeeksi, ja ongelmista ollaan mieluummin hiljaa kuin keskustellaan. Tai jos niitä käsitellään, tehdään se niin laimeasti, että asian ympärillä vain tanssitaan.
En syytä opettajia, en nuoria, enkä vanhempia. Mutta jossain se ongelma piilee. Uskallan väittää, että meissä kaikissa.
Jokainen nuori on erilainen, eikä meistä voi todellakaan puhua yhtenäisenä ryhmänä. Haluan kuitenkin tuoda esille omia havaintojani kouluissa tekemistäni vierailuista.
Olen tavannut lahjakkaita, hauskoja ja älykkäitä opiskelijoita, mutta niitäkin, joilla on moni juttu täysin hukassa. Tämä on saanut minut pohtimaan, miksi meidät päästetään niin helpolla?
Miksi nuorten annetaan kiroilla luokassa, tulla myöhässä, olla osallistumatta tai käyttäytyä epäkunnioittavasti?
Tekevätkö nuoret sitä siksi, että niin saa tehdä? Tekevätkö nuoret sitä siksi, että opettajilla eivät resurssit riitä näiden ongelmien ehkäisyyn? Tai siksi, että vanhemmilla ei ole aikaa seurata lastensa koulumenestystä tai heillä on siihen jopa aivan liikaa aikaa? En ymmärrä.
Nuoret ovat kykeneviä kaikkeen, siitä olen varma. Eikä jokainen ole taiteellisesti lahjakas tai hyvä pänttäämään oppikirjoja. Kyllä se tiedetään. Mutta ei nuorta tarvitse pienestäkin saavutuksesta kehua maasta taivaaseen.
Jossakin kouluissa riittää, että ilmestyy paikalle niin saa opettajalta kaurakeksin ja cokiksen. Toisissa kouluissa opettajat soittelevat oppilaittensa perään, että ”missä se Juulia luuraa, kun ei tunnilla näy”. Tähänkö on tultu?
Nuoret saisivat huomattavasti paremmat eväät löytää paikkansa maailmassa, jos kouluissa ja kotona opittaisiin vaatimaan enemmän!
Eihän meissä nuorissa piilevää vahvuutta voi löytää, jos sitä ei ensin haasteta näyttäytymään.
Siis haastakaa, älkää hyysätkö!
Aicha Manai
työelämän nuorisolähettiläs
Taloudellinen tiedotustoimisto TAT