• Teiden päällystämisen hinta on noussut rajusti viime vuosina: Näin paljon yksi uusi päällystekilometri maksaa

    Päällystämisen hinta on kohonnut merkittävästi viime vuosien aikana.
    Kustannusten nousu on vähentänyt tien korjaamista.
    Kustannusten nousu on vähentänyt tien korjaamista. Kuva: Pentti Vänskä
    Uutiset|Liikenne
    11.7.202313:00
    Santeri Nousjoki

    Vuonna 2020 päällystettiin noin 4 000 kilometriä 220 miljoonalla eurolla, mutta kolme vuotta myöhemmin kustannusten nousu on leikannut merkittävästi päällystyskilometrejä.

    ”Tänä vuonna päästään hieman pienemmällä rahamäärällä vain noin 1 500 kilometriin”, Väyläviraston väylänpidon toimialajohtaja Virpi Anttila toteaa.

    Nyrkkisääntönä työn hinnassa Väyläviraston toimialajohtaja pitää noin 100 000 euroa päällystettyä kilometriä kohti. Siltojen kohdalla summat pyörivät sillan koosta ja toimenpiteestä riippuen sadoista tuhansista aina sataan miljoonaan euroon asti.

    ”Jos saisimme esimerkiksi 50 miljoonaa euroa lisää siltoihin vuosittain, voisimme korjata nykyisen noin 100 sillan päälle vielä 30–40 siltaa”, Anttila summaa.

    Kaikista vähäliikenteisimmillä ja erittäin huonokuntoisilla päällysteteillä tehdään soratieksi parantamisia, mutta Anttila sanoo näitä tapahtuvan vuosittain keskimäärin noin 50 kilometrillä.

    Destian johtava konsultti Pertti Virtala arvioi päällysteen uusimisen maksavan noin 91 000–105 000 euroa kilometriltä.

    ”Päällystäminen maksaa viimeisimmän laskelman mukaan noin 13–15 euroa neliöltä”, Virtala kertoo.

    Hän kuitenkin huomauttaa alan kustannuskehityksen olleen voimakasta, mistä johtuen aivan tarkasti summaa ei voida sanoa.

    Jos tien rakennetta joudutaan päällysteen lisäksi parantamaan, puhutaan moninkertaisista summista.

    ”Rakenteen parantaminen maksaa noin 2–4-kertaisesti päällystämiseen verrattuna, mutta vaihtelee paljon tilanteista ja kohteista riippuen”, Virtala huomauttaa.

    Lisää aiheesta
    • Kuvatulla tieosuudella soratien kantavuus on pettänyt ja auto on vajonnut pohjaansa myöten. Tie on sorapintaiselta osuudeltaan vähäliikenteinen ja sillä on 80 km/h nopeusrajoitus.

      Autot | Tämä kylätie valittiin Suomen surkeimmaksi ‒ näin tietä ylläpitävä ely-keskus kertoo tien ylläpidosta

    Artikkelin aiheet
    teiden päällystäminen
    rakennuskustannukset
    väyläverkko
    Väylävirasto
    Destia
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Jos työkoneen leveys on yli 2,6 metriä, tulee muuta liikennettä varoittaa leveästä kuljetuksesta huomiomerkein tai heijastimin. Kuvassa muokkain on juuri avattu kuljetusasennosta.

    Koneviesti | Traktorit osallisena noin 200 henkilövahinkotapaukseen liikenneonnettomuuksista vuosittain – nämä ovat traktorin liikennekäytön riskit

  • Koneviesti | Lukijan idea: Ketjutalja kippinä mönkijässä

  • EU:n komissio katsoo, että nykyisillä säännöillä ei puututa riittävästi ilman pilaantumiseen ja ajoneuvojen aiheuttamaan meluun. Muun muassa pienhiukkaspäästöjen valvonta vaatisi uusia mittausmenetelmiä.

    Koneviesti | EU:n komissio pyrkii vähentämään liikenteen haittoja – turvajärjestelmiä ja pakokaasuja halutaan valvoa tehokkaammin