• Yle: Suomalaiset entistä epävarmempia Natosta

    Nato-jäsenyyttä vastustaa 51 prosenttia, kannattaa 21 prosenttia ja epävarmoja on 28 prosenttia.
    Reilut puolet, 51 prosenttia vastaajista, ei halua Suomea Natoon.
    Reilut puolet, 51 prosenttia vastaajista, ei halua Suomea Natoon. Kuva: LEHTIKUVA/AFP
    Uutiset
    15.2.201708:27
    STT

    Suomalaiset ovat aiempaa epävarmempia Nato-kannastaan, uutisoi Yle.

    Ylen Taloustutkimuksella teettämästä kyselystä ilmenee, että kasvavalla osalla suomalaisista ei ole selvää kantaa siihen, pitäisikö Suomen liittyä Natoon.

    Epävarmuuden lisääntymistä voi osaltaan selittää presidentti Donald Trumpin Naton asemaa kyseenalaistavilla lausunnoilla, arvioi kansainvälisen politiikan tutkija Matti Pesu Ylelle.

    Vastaajista 28 prosenttia ei osannut sanoa, tulisiko Suomen liittyä sotilasliitto Naton jäseneksi. Vielä kesällä 2014 epävarmojen osuus oli 16 prosenttia.

    Reilut puolet, 51 prosenttia vastaajista, ei halua Suomea Natoon. Nato-jäsenyyden puolesta liputtaa 21 prosenttia vastaajista.

    Kyselyyn haastateltiin 1 007 henkeä helmikuussa.

    Artikkelin aiheet
    Nato
    Suomi
    Yle
    mielipidetutkimus
    ulkopolitiikka
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle