• Hallitus esittää: Suomen kansalaisuus pois vakaviin rikoksiin syyllistyneeltä

    Suomen kansalaisuuden voisi menettää, jos syyllistyy esimerkiksi Suomen itsemääräämisoikeuden vaarantamiseen, sotaan yllyttämiseen, maanpetokseen tai vakoiluun.
    Maanpetoksista ja terrorismirikoksista tuomitut ovat menettäneet lojaliteettinsa Suomea ja suomalaisia kohtaan, arvioi sisäministeri Kai Mykkänen (kok.). LEHTIKUVA / Vesa Moilanen
    Maanpetoksista ja terrorismirikoksista tuomitut ovat menettäneet lojaliteettinsa Suomea ja suomalaisia kohtaan, arvioi sisäministeri Kai Mykkänen (kok.). LEHTIKUVA / Vesa Moilanen 
    Uutiset
    5.12.201814:44
    STT

    Tiettyihin vakaviin rikoksiin syyllistynyt henkilö voi vastedes menettää Suomen kansalaisuuden, esittää hallitus. Tällaisia rikoksia olisivat maanpetos, valtiopetos ja Suomen elintärkeitä etuja vastaan terroristisessa tarkoituksessa tehdyt rikokset.

    Hallitus antoi esityksen kansalaisuuslain muuttamisesta eduskunnalle tänään.

    Esityksen mukaan kansalaisuuden voisi menettää vain, jos henkilöllä on myös toisen valtion kansalaisuus ja riittävästi todellisia siteitä toiseen kansalaisuusvaltioonsa. Myös syntyperäinen Suomen kansalainen voisi menettää kansalaisuutensa.

    "Maanpetoksista ja terrorismirikoksista tuomitut ovat menettäneet lojaliteettinsa Suomea ja suomalaisia kohtaan. Tällöin jopa kansalaisuuden menetys on tietyin reunaehdoin perusteltua", sisäministeri Kai Mykkänen (kok.) sanoo tiedotteessa.

    Esityksessä ehdotetaan, että Suomen kansalaisuuden voisi menettää, jos syyllistyy sellaiseen valtion etuja vastaan tehtyyn rikokseen, josta on säädetty ankarimmaksi rangaistukseksi vähintään 8 vuotta vankeutta. Tällaisia ovat esimerkiksi Suomen itsemääräämisoikeuden vaarantaminen, sotaan yllyttäminen, maanpetos ja vakoilu.

    Edellytyksenä kansalaisuuden menettämiselle olisi myös se, että henkilö on saanut vähintään 5 vuoden ehdottoman vankeusrangaistuksen.

    Esityksen mukaan päätöksen kansalaisuuden menettämisestä tekisi Maahanmuuttovirasto Suomessa annetun rikostuomion perusteella.

    Artikkelin aiheet
    kansalaisuuden menettäminen
    kansalaisuuslaki
    vakavat rikokset
    Suomen hallitus
    Kai Mykkänen
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle