• Uutissuomalainen: Reservin ikäraja on nousemassa

    Puolustusministeriö on päättämässä muutoksesta lähiviikkoina.
    Nykyisin yläikäraja on upseereilla ja aliupseereilla 60 vuotta ja miehistöllä 50 vuotta. Arkistokuva harjoituksesta.
    Nykyisin yläikäraja on upseereilla ja aliupseereilla 60 vuotta ja miehistöllä 50 vuotta. Arkistokuva harjoituksesta. Kuva: Markku Vuorikari
    Uutiset|Politiikka
    24.9.202214:34
    Hanna Lensu

    Reservin ikäraja on nousemassa, kertoo Uutissuomalainen. Puolustusministeriö päättää muutoksesta lähiviikkoina.

    ”Viiden vuoden korotuksesta on ollut puhe. Muutos perustuisi ensisijaisesti Puolustusvoimien tarpeeseen ja reserviläisen vapaaehtoisuuteen”, prikaatikenraali Sami Nurmi vahvistaa Uutissuomalaiselle.

    Hän johtaa puolustusministeriön kansallisen puolustuksen yksikköä.

    Nykyisin yläikäraja on upseereilla ja aliupseereilla 60 vuotta ja miehistöllä 50 vuotta. Ikärajan nostoa ehdotti asevelvollisuuden kehittämistä pohtinut parlamentaarinen komitea viime marraskuussa.

    Lähinnä lainsäädäntösyistä syistä Nurmi ei pidä mahdollisena, että reservin ikärajaa nostettaisiin kaikille yhteisesti. Hänen mukaansa sille ei ole myöskään puolustuksen näkökulmasta tarvetta.

    Nurmen mukaan reservin ikärajan nosto voisi koskea esimerkiksi aktiivipalveluksesta reserviin siirtyneitä evp-upseereita, joilla on laajaa osaamista esimerkiksi Puolustusvoimien poikkeus- ja normaaliolojen tehtävistä.

    ”Ikärajan nosto voisi olla tarkoituksenmukaista myös niille reserviläisille, joilla on erityinen sodan ajan tehtävä, ammattitaito tai erityisosaamista. Tämä koskee upseerien lisäksi miehistöä ja aliupseereja.”

    Uutissuomalainen: Reservin ikäraja on nousemassa: "Puhe ollut 5 vuodesta"

    Lisää aiheesta
    • Kaikkosen mukaan Suomen ja Ruotsin jäsenyyden toteuttamiseen pyritään ripeästi.

      Politiikka | Kaikkonen: Parhaassa tapauksessa Suomi on Naton täysjäsen tämän vuoden lopulla

    • Panssarihaupitsi 155 PSH K9 FIN (Moukari)

      Yhteiskunta | Puolustuskyvyn vahvistamista jatketaan – Määräraha 775 miljoonaa euroa kuluvan vuoden talousarviota enemmän

    Artikkelin aiheet
    reservi
    Puolustusministeriö
    ikarajan nosto
    asevelvollisuus
    Uutissuomalainen
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa