• Kiinan talouskasvu pysyi alkuvuonna ennallaan

    Kauppasota Yhdysvaltojen kanssa ei toistaiseksi ole aiheuttanut merkittävää vahinkoa Kiinan bruttokansantuotteelle.
    Epävarmuutta on lisännyt Kiinan ja Yhdysvaltain kauppasota, joka näytetään kuitenkin saavan lähiaikoina päätökseen. Kuvassa Kiinan presidentti Xi Jinping ja Yhdysvaltain presidentti Donald Trump. LEHTIKUVA/AFP
    Epävarmuutta on lisännyt Kiinan ja Yhdysvaltain kauppasota, joka näytetään kuitenkin saavan lähiaikoina päätökseen. Kuvassa Kiinan presidentti Xi Jinping ja Yhdysvaltain presidentti Donald Trump. LEHTIKUVA/AFP 
    Uutiset
    17.4.201910:10
    STT

    Kiinan talouskasvu jatkui tammi-maaliskuussa vakaana. Keskiviikkona julkaistujen virallisten lukujen mukaan talous kasvoi ensimmäisellä vuosineljänneksellä 6,4 prosenttia.

    Kasvuvauhti on sama kuin vuoden 2018 viimeisellä neljänneksellä ja ylittää niukasti asiantuntijoiden odotukset.

    Kiinan talouskasvun hidastuminen on ollut merkittävä huolenaihe maailmantalouden näkymien kannalta. Maan johto joutuu tasapainottelemaan kiinalaisyritysten lainantarpeen ja kasvavan velkataakan kanssa.

    Epävarmuutta on lisännyt myös Kiinan ja Yhdysvaltain kauppasota, joka näytetään kuitenkin saavan lähiaikoina päätökseen. Kauppasota ei toistaiseksi ole aiheuttanut merkittävää vahinkoa Kiinan bruttokansantuotteelle.

    Viime vuonna Kiinan talous kasvoi 6,6 prosentilla, mikä oli hitain tahti 28 vuoteen.

    Artikkelin aiheet
    kiinan talouskasvu
    talous
    kauppasota
    Kiina
    Yhdysvallat
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle