• 600ikäihmistäkirjoitti runoja

    Uutiset
    28.9.201216:00
    MT toimitus

    Ikäihmisille suunnattu Hyvän iän hyväksi -kirjoituskilpailu sai 60 vuotta täyttäneiden harrastajakirjoittajien keskuudessa suuren suosion. Kilpailuun osallistui 600 runoilijaa, ja parhaat runot valittiin yli 3 000 tekstin joukosta.

    Raadin puheenjohtaja Risto Ahti luonnehti kirjoituskilpailun tasoa korkeaksi.

    ”Olen iloinen ja yllättynyt, että meiltä löytyy näin paljon hienoja runon kirjoittajia. Teksteistä nousevat esiin sekä kirjoittajien omat, koskettavat elämäntarinat että viisaus, jonka moni on upeasti tiivistänyt runon muotoon”, Ahti kiittää.

    Raati päätti jakaa rahapalkinnon viidelle runoilijalle ja lisäksi kunniamaininnan viidelle kirjoittajalle. Palkittavat ovat Keijo Karhunen Kuopiosta, Pirjo Kesti Puntalasta, Kaarina Jantunen Helsingistä, Liisa Alho Oulaisista ja Margaretha Zidani Pieksämäeltä.

    Kunniamaininnan saivat Seija Kaiti Turusta, Sini Kangas Äänekoskelta, Paula Kokkonen Kirkkonummelta, Leena Markkanen Rusutjärveltä ja Marja Salusjärvi Espoosta.

    Palkinnot jaettiin Hyvä Ikä ja Hyvä Ruoka -messuilla Tampereella torstaina. Kilpailun järjesti messujärjestäjä Expomark Oy yhteistyökumppaneineen.

    MT

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    kirjoituskilpailu
    runo
    ikäihmiset
    Expomark Oy
    Risto Ahti
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria