• Hallitus viimeistelee lähivuosien talouslinjansa tänään

    Keskusta, perussuomalaiset ja kokoomus vääntävät vielä kättä siitä, kuinka isoja lisäsäästöjä on tarpeen tehdä.
    Hallitus kokoontuu tänään viimeistelemään kehysriihessä talouslinjat vuosille 2017–2020. Alexander Stubb, Timo Soini ja Juha Sipilä Smolnassa viime toukokuussa. LEHTIKUVA / Heikki Saukkomaa
    Hallitus kokoontuu tänään viimeistelemään kehysriihessä talouslinjat vuosille 2017–2020. Alexander Stubb, Timo Soini ja Juha Sipilä Smolnassa viime toukokuussa. LEHTIKUVA / Heikki Saukkomaa 
    Uutiset
    5.4.201609:20
    STT

    Hallitus kokoontuu tänään viimeistelemään lähivuosien talouslinjat kehysriihessä. Hallituksen on määrä kertoa illalla julkisen talouden suunnitelmastaan vuosille 2017–2020.

    Aiemmin tihkuneiden tietojen mukaan hallituspuolueet keskusta, perussuomalaiset ja kokoomus vääntävät vielä kättä siitä, kuinka isoja lisäsäästöjä on tarpeen tehdä. Hallitus on sopinut, että julkista taloutta vahvistetaan yhteensä 4 miljardilla eurolla tämän hallituskauden aikana.

    Hallitus on viime vuoden aikana perunut muun muassa makeisten ja jäätelön veron sekä luopunut suunnitelmasta yhdistää eläkeläisten asumistuki yleiseen asumistukeen. Samalla marraskuussa kerrottiin, että hallitus puolittaa lääkemenoista tavoittelemansa säästöt. Sosiaali- ja terveysministeri Hanna Mäntylä (ps.) kertoi tuolloin STT:lle, että korvaavia säästöjä etsitään kohteista, jotka eivät kohdistu eläkeläisiin tai muihin pienituloisiin tai vaikuta ihmisten arkielämään. Hallitusohjelman mukaan korvaavat säästöt pitää kuitenkin löytää samalta hallinnonalalta kuin perutut säästöt.

    Isoin aukko tavoiteltuihin julkisen talouden sopeutustoimiin on kuitenkin tullut siitä, että inflaatio on painunut lähelle nollaa. Päätös tiettyjen sosiaalietuuksien indeksijäädytyksistä ei tuotakaan niin paljon säästöjä kuin on laskettu.

    Indeksileikkauksen sulaminen nakertaa säästötavoitetta 300 miljoonan edestä. Lisäksi säästötavoitteesta kerrotaan huvenneen 100 miljoonaa, kun kunnat eivät ole toteuttaneet niille mahdollistettuja säästöjä.

    Kehysriihestä hallitukselta odotetaan myös päätöksiä kasvupanostuksista. Esille nousee näin ainakin Raide-Jokeri, joka kulkisi Helsingin Itäkeskuksesta Espooseen.

    Artikkelin aiheet
    Suomen hallitus
    talouspolitiikka
    kehyspäätökset
    Raide-Jokeri
    Hanna Mäntylä
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle