• Kotimainen kalasopii sushiin

    Uutiset
    20.1.201215:00
    MT toimitus

    Vajaasti hyödynnetyistä kotimaisista pikkukaloista saa maistuvia sushituotteita. Näin uskoo Kalatukku Erikssonin toimitusjohtaja Mika Jääskeläinen. Toistaiseksi lähes kaikki sushi valmistetaan ulkomaisesta kalasta.

    Jääskeläisen mukaan esimerkiksi siika, silakka ja kuha sopisivat erinomaisesti sushiin ja innostaisivat ihmisiä tutustumaan Japanista kotoisin olevaan herkkuun.

    Myös kuha, hauki, täplärapu ja säynävä kävisivät riisikakun päälle.

    ”Sushi ei ole aina raakaa kalaa. Itse asiassa kala on yleensä jollain tavalla jalostettu. Meidän valikoimastamme löytyy tällä hetkellä marinoitu silakka, savusärki ja kylmäsavuhauki”, sanoo Jääskeläinen.

    Tällä hetkellä sushiravintoloita on pääkaupunkiseudulla noin 30 ja niiden määrä kasvaa koko ajan.

    Jääskeläinen veikkaa, että sushista tulee myös Suomessa pizzan kaltaista pikaruokaa, jota saa joka paikasta. Ero on vain siinä, että sushi on terveellistä.

    Kalatukku on mukana Euroopan kalatalousrahaston hankkeessa, jonka tavoitteena on saada lähikala sushiravintoloihin ja kauppoihin vuoteen 2013 mennessä.

    MT

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    kotimainen kala
    sushi
    Kalatukku Eriksson
    Mika Jääskeläinen
    kalatalous
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria