• Nordea ennustaa Suomen talouden supistuvan tänä vuonna 7 prosentilla – Korttimaksutilastojen mukaan suomalaisten kulutus supistui 15 prosenttia vuodentakaisesta

    Suomen talous sukelsi rajusti alkuvuonna, kun kuluttajat muuttivat käyttäytymistään muutamissa päivissä.
    Nordean pääekonomistin Tuuli Koivun mukaan taloudessa ei ole kaikilta osin paluuta vanhaan ja elpyminen edellyttää uuden keksimistä. LEHTIKUVA / Irene Stachon
    Nordean pääekonomistin Tuuli Koivun mukaan taloudessa ei ole kaikilta osin paluuta vanhaan ja elpyminen edellyttää uuden keksimistä. LEHTIKUVA / Irene Stachon 
    Uutiset
    27.5.202012:42
    STT

    Nordea ennustaa Suomen talouden supistuvan tänä vuonna seitsemän prosenttia. Ensi vuonna Suomen talous lähtee neljän prosentin kasvuun, pankki arvioi talousennusteessaan.

    Nordean pääekonomistin Tuuli Koivun mukaan taloudessa ei ole kaikilta osin paluuta vanhaan ja elpyminen edellyttää uuden keksimistä ja taitoja sopeutua uuteen tilanteeseen. Osalla toimialoista rajoitteet tulevat jatkumaan vielä pitkään, Koivu varoittaa.

    Toipumisuralle pääseminen on Nordean mukaan ensiarvoisen tärkeää, sillä mitä nopeammin taloudet toipuvat, sitä pienemmiksi jäävät pysyvät haittavaikutukset.

    "Suomen talous sukelsi rajusti alkuvuonna, kun kuluttajat muuttivat käyttäytymistään muutamissa päivissä. Monet ruohonjuuritason uutiset, kuten Nordean korttimaksamisen luvut, tukevat kuitenkin kuvaa siitä, että selkeä toipuminen on jo alkanut", Nordean analyytikko Kristian Nummelin sanoo tiedotteessa.

    Nordeassa arvioidaan talouden toipumisen jatkuvan lähiviikkoina melko rivakkaa tahtia sillä edellytyksellä, että viruksentorjunnassa ei oteta takapakkia.

    "Näin ollen suuri osa taloutta olisi raiteillaan jo kesän aikana. Monet sektorit kärsivät koronakriisistä toki selvästi pidempään, ja maailmanlaajuisesti heikentyvä investointikehitys tulee painamaan kehitystä vielä ensi vuonnakin", pankki arvioi.

    Kirittävää taloudessa riittää, sillä Nordean korttimaksutilastojen mukaan kulutus on yhä noin 15 prosenttia matalammalla tasolla kuin samaan aikaan viime vuonna.

    Artikkelin aiheet
    Nordea
    Suomen talous
    talousennuste
    kulutus
    koronakriisi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria