• Vapaaehtoiset laskevat kimalaisia sadalla havaintopaikalla, Kemiöstä Inariin ja Raumalta Kiteelle

    Jokainen voi auttaa pölyttäjiä pienillä teoilla vaikkapa kodin tai mökin pihapiirissä.
    Kimalaiset ovat tärkeimpiä pölyttäjähyönteisiämme.
    Kimalaiset ovat tärkeimpiä pölyttäjähyönteisiämme. Kuva: Jarkko Sirkiä
    Uutiset
    6.7.202113:07
    Satu Lehtonen

    Kimalaisia seurataan tänä kesänä noin sadalla paikalla ympäri Suomea, maa- ja metsätalousministeriö tiedottaa. Uusia havaintopaikkoja on saatu etenkin Pohjois-Suomeen, missä niitä on ollut niukasti.

    Pilottivaiheessa olevan kimalaisseurannan avulla pyritään tuottamaan tietoa kimalaismäärien vaihtelusta Suomessa. Hyvin käynnistynyt seuranta pyritään ministeriön mukaan vakiinnuttamaan ensi vuodesta alkaen.

    Kimalaiset ovat maamme tärkeimpiä pölyttäjähyönteisiä ja keskeisiä esimerkiksi metsämarjojen pölyttäjinä. Niillä on suurta merkitystä myös viljelykasvien pölyttäjinä, sillä kasvatettuja tarhamehiläisiä ei riitä läheskään joka pellolle.

    Seurantatiedon tärkeyttä korostaa se, että viime vuosina eri puolilta maailmaa on saatu huolestuttavia uutisia pölyttäjäkantojen heikentymisestä.

    Kimalaisseuranta perustuu vapaaehtoisten luonnonystävien ja hyönteisharrastajien työhön. Heidän toimintaansa ohjeistaa ja koordinoi Suomen ympäristökeskus ja siellä etenkin tutkija Janne Heliölä.

    Kullakin havaintopaikalla kimalaisia käydään laskemassa vähintään kerran kuussa, toukokuusta aina elokuulle asti.

    Huoli pölyttäjien tilasta on herättänyt sekä EU:n että Suomen päättäjät tarttumaan toimiin niiden tukemiseksi. Parhaillaan viimeistellään Suomen kansallista pölyttäjästrategiaa, joka valmistuu syyskuun lopussa.

    Pölyttäjästrategian avulla pyritään aktivoimaan ja koordinoimaan pölyttäjiä tukevaa toimintaa.

    Julkisen sektorin, yritysten ja yhteisöjen ohella toimia tarvitaan myös kansalaisilta, ministeriö korostaa. Jokainen voi osaltaan auttaa pienillä teoilla vaikkapa kodin tai mökin pihapiirissä. Tähän löytyy vinkkejä esimerkiksi Ylen Pelasta Pörriäinen -kampanjan materiaaleista.

    Artikkelin aiheet
    kimalaisseuranta
    pölyttäjät
    vapaaehtoistyö
    Suomen ympäristökeskus
    maa- ja metsätalousministeriö
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle