• Stubb aikoo potkiasoten maaliin ajallaan

    Uutiset
    10.11.201415:00
    Suvi Jylhänlehto

    Pääministeri Alexander Stubb (kok.) lupaa, että sosiaali- ja terveyshuollon uudistus valmistuu tämän hallituskauden aikana.

    Kokoomusta on syytetty jo sovitun sopimuksen jarruttamisesta. Arvostelijoiden joukossa on muun muassa keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä.

    Stubb vakuuttaa, että hänen puolueensa on sitoutunut sopimukseen.

    ”Olisi hölmöä kaataa tämä uudistus. Kokoomuksesta yritetään tehdä syntipukkia”, Stubb sanoi Yle Radio Suomen pääministerin haastattelutunnilla sunnuntaina.

    Sote-uudistuksen vieminen läpi on kokoomuksen ja hallituksen maineelle tärkeää, koska esimerkiksi kuntauudistus kariutui.

    Puolue haluaa, että alkuperäisestä viiden sote-alueen päätöksestä pidetään kiinni.

    ”On tärkeää, ettei enää ehdoteta erilaisia maakuntatason hallintohimmeleitä.”

    Stubbin mukaan sote-uudistuksessa on keskitytty liian paljon puhumaan hallinnosta. Ihminen on unohtunut.

    Pääministerin mukaan pitäisi keskittyä huolehtimaan, mitä palveluja ihminen saa. Sekä julkista että yksityisiä terveyspalveluja tarvitaan.

    Uudistuksessa pohditaan parhaillaan, mikä on julkisten ja yksityisten palveluiden suhde. Stubbin mielestä on pääasia, että homma hoituu.

    Hiottavaa riittää myös siinä, että sote-uudistus täyttää perustuslain vaatimukset.

    Varsinainen rahoitus päätetään vasta ensi vaalikaudella.

    Eduskunta äänesti perjantai-iltapäivänä hallituksen luottamuksesta. Stubbin hallitus sai luottamuksen äänin 97–94.

    Perussuomalaisten alulle panema välikysymysäänestys koski hallituksen talouspolitiikkaa.

    Äänestyksestä odotettiin jo etukäteen tiukkaa, sillä myös vihreiden eduskuntaryhmä äänesti hallitusta vastaan.

    SUVI NIEMI

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    Alexander Stubb
    sote-uudistus
    Kokoomus
    hallitus
    luottamusäänestys
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle