• Rahoitusta yhteishankkeille – ei sooloilijoille

    Uutiset
    23.11.201215:00
    Maija Ala-Siurua

    Perunan- ja puutarhaviljelijöiden vientiseminaarissa marraskuun alussa lausuttiin useaan kertaan ääneen, että valtio antaisi rahallista tukea kasvisten viennin edistämiseen.

    Rahaa ei suoraan luvattu, mutta ei kirstua ole lopullisesti lukkoonkaan laitettu.

    Näin voi päätellä maa- ja metsätalousministeriön ylijohtajan Veli-Pekka Talvelan puheenvuorosta.

    Parhaillaan EU:ssa valmistellaan maaseudun kehittämisohjelmaa kaudelle 2014–2020.

    Ohjelma määrittelee lopulta, miten valtio ja maa- ja metsätalousministeriö (MMM) voivat kasvisten vientipyrkimyksiä edistää, Talvela kertoi.

    Hän kuitenkin linjasi, että riippumatta siitä, mitä ohjelmassa päätetään tai miten paljon budjetissa on rahaa, MMM ei ole kiinnostunut yksittäisistä, pienistä yrityksistä.

    ”Painopiste on hankkeissa, joissa yritykset yhdessä pitkäjänteisesti ja selkeän strategian mukaan suuntautuvat vientimarkkinoille.”

    Talvela muistutti suomalaisten olevan pieni tekijä kansainvälisillä markkinoilla, jos yrittäjät eivät pysty toimimaan yhdessä sekä hyvinä että huonoina aikoina. Vientiin pitää sitoutua vastuullisesti.

    Käytännössä tämä tarkoittaa, että yhdessä luotu kysyntä pitää pystyä täyttämään silloinkin, kun joku kumppani ei kykene omaa osuuttaan hoitamaan.

    MAIJA ALA-SIURUA

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    kasvisten vienti
    Maa- ja metsätalousministeriö
    vientihankkeet
    maaseudun kehittämisohjelma
    yhteistyö yritysten välillä
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle