• Yrityksillä on luottoa tulevaisuuteen – Suomen talous voi elpyä, vaikka maailmalla myrskyää, tulkitsee Keskuskauppakamari

    Kauppakamarien tekemässä kyselyssä valtaosa yrityksistä suhtautuu tulevaisuuteen luottavaisesti. Noin joka viides yritys odotti liikevaihtonsa laskevan seuraavan puolen vuoden aikana.
    Keskuskauppakamarin pääekonomisti Jukka Appelqvist arvioi tulosten viestivän siitä, että Suomen talous voi haastavista näkymistä huolimatta elpyä. ANTTI AIMO-KOIVISTO / LEHTIKUVA.
    Keskuskauppakamarin pääekonomisti Jukka Appelqvist arvioi tulosten viestivän siitä, että Suomen talous voi haastavista näkymistä huolimatta elpyä. ANTTI AIMO-KOIVISTO / LEHTIKUVA.  
    Uutiset|Talous
    5.5.202607:52
    STT

    Valtaosa yrityksistä suhtautuu edelleen positiivisesti lähitulevaisuuteen maailmantalouden epävarmuudesta huolimatta, selviää kauppakamarien tekemästä kyselystä.

    Noin 80 prosenttia kyselyyn vastanneista yrityksistä kertoi uskovansa liikevaihtonsa pysyvän joko ennallaan tai kasvavan seuraavan puolen vuoden aikana. Sen sijaan noin joka viides yritys odotti liikevaihtonsa laskevan.

    Yritysten näkymät ovat hieman heikommat kuin edellisessä kyselyssä tammikuussa. Erityisesti kannattavuuden heikkenemistä pelkäävien osuus nousi tammikuussa ilmoitetuista.

    Keskuskauppakamarin pääekonomisti Jukka Appelqvist arvioi tiedotteessa kyselyn tulosten viestivän siitä, että Suomen talous voi maailmantalouden yhä haastavimmista näkymistä huolimatta elpyä.

    ”Kysely ei tue pessimististä tulkintaa, jonka mukaan kotimaisen suhdanteen elpyminen olisi peruttu”, hän sanoo tiedotteessa.

    Kysely tehtiin kauppakamarien jäsenyrityksille huhtikuussa, ja siihen vastasi yli 1 300 yritystä.

    ”Kysely ei tue pessimististä tulkintaa, jonka mukaan kotimaisen suhdanteen elpyminen olisi peruttu.”

    Jukka Appelqvist

    Hieman yli 30 prosenttia niistä yrityksistä, joilla on vientiliiketoimintaa, kertoi kyselyssä odottavansa vientinsä kasvavan tänä vuonna. Laskua odotti taas vajaat 14 prosenttia.

    Tammikuun kyselyssä vastaavat lukemat olivat vajaat 40 prosenttia ja vajaa kymmenys.

    Appelqvistin mukaan vientiodotuksia voi niiden heikentymisestä huolimatta edelleen kuvata väkeviksi.

    Vastaajista päälle 30 prosenttia ennakoi kannattavuutensa heikkenevän seuraavan puolen vuoden aikana. Paranemista odotti vajaat 30 prosenttia vastaajista.

    Heikkenemistä pelkäävien osuus on noussut tammikuusta lähes kymmenen prosenttiyksikköä. Tilanteeseen ovat vaikuttaneet Appelqvistin mukaan erityisesti Lähi-idän sodan vuoksi kallistuneet energian ja muiden raaka-aineiden hinnat.

    ”Ei ole yllättävää, että kannattavuutta koskevat odotukset heikkenivät. Yhä hauraana jatkuvassa suhdannetilanteessa kustannuspaineen siirtäminen myyntihintoihin on monille yrityksille haasteellista, mikä leikkaa katteita”, Appelqvist sanoo.

    Artikkelin aiheet
    suomen talous
    Keskuskauppakamari
    yritysten luottamus
    talouskasvu
    liikevaihto
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria