• Ruotsalainen Alfa Laval ostamassa Metson ja Outotecin yhdistymisen ulkopuolelle jääneen Neleksen

    Tarjousvastike on noin 33 prosenttia korkeampi kuin Neleksen osakkeen päätöskurssi perjantaina.
    Uutiset
    13.7.202012:57
    STT

    Ruotsalainen Alfa Laval on tehnyt tarjouksen Neleksestä, joka syntyi tämän kuun alussa Metson ja Outotecin yhdistyttyä. Kaupan arvo on 1,7 miljardia euroa.

    Alfa Lavalin mukaan kauppa vahvistaa sen asemaa teollisessa virtauksensäädössä, jonka yhtiö on tunnistanut keskeiseksi kasvualueeksi. Nelekseen jäivät Metson venttiililiiketoiminnot.

    "Ehdotetulla yrityskaupalla on vahva teollinen logiikka. Liiketoimintamme täydentävät toisiaan hyvin, ja niillä on vain vähän päällekkäisiä toimintoja", arvioi Alfa Lavalin toimitus- ja pääjohtaja Tom Erixon tiedotteessa.

    Hänen mukaansa Alfa Lavalilla on resursseja investoida Nelekseen ja tukea sen kehitystä tulevina vuosina.

    Neleksen hallituksen puheenjohtaja Jukka Moisio sanoo, että Neles ja Alfa Laval edustavat parasta pohjoismaista insinööritaitoa. Molemmat yhtiöt ovat asiantuntijoita aloillaan ja tavoittavat asiakkaita maailmanlaajuisesti.

    "Neles hyötyy Alfa Lavalin laajasta toimiala-asiantuntemuksesta ja maailmanlaajuisesta sijoittumisesta, kun se edelleen kasvattaa markkinoidensa kattavuutta", Moisio kertoo.

    Neleksen hallituksen jäsenet, jotka osallistuivat päätöksentekoon, ovat yksimielisesti päättäneet suositella yhtiön osakkeenomistajille ostotarjouksen hyväksymistä.

    Tarjousvastike on 11,50 euroa käteisenä jokaista Neleksen liikkeelle laskettua ja ulkona olevaa osaketta kohden. Tarjousvastike on noin 33 prosenttia korkeampi kuin Neleksen osakkeen päätöskurssi perjantaina.

    Artikkelin aiheet
    Alfa Laval
    Neles
    yrityskauppa
    teollisuus
    Metso Outotec
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle