• VIIKON KYSYMYS Facebook koukuttaa tai jättää kylmäksi

    Uutiset
    30.11.201215:00
    Henrik Hohteri

    Lähes kaksi kolmasosaa viikon kysymykseen vastanneista ilmoitti, ettei käytä internetin yhteisöpalvelu Facebookia lainkaan.

    Viidennes taas ilmoittautui päivittäiseksi käyttäjäksi. Vain kymmenisen prosenttia vastaajista käyttää Facebookia satunnaisesti.

    Facebookitta elävä enemmistö harrastaa perinteisempiä yhteydenpitokeinoja.

    Maajaana kirjoittaa: ”Naamakirja on minulle turha näyttäytymispaikka. En kaipaa virtuaalikaverilaumaa tietokoneelleni eikä minulla ole tarvetta toitotella kuulumisiani joka suuntaan. Kaverien kanssa saa nykymaailman aikaan pidettyä yhteyttä monilla muilla keinoilla, jopa perinteiseen tapaan ihan kasvokkain tavaten. Ja juoruistahan ei tarvitse olla perilläkään, kuulematta jäädessä ei menetä mitään.”

    Käyttäjät puolestaan kertovat olevansa koukussa. Seppo Palojärvi muistuttaa lisäksi Facebookin vaaroista.

    ”Vanhoilla päivillään piti opetella netin käyttöä ja sitten fasea, johon jäin koukkuun. Tosin huumorin merkeissä pitää suhtautua. Kaikki kilpailu- ja arvontajuttuihin kehottaisin suhtautumaan varauksella ja ensin lukea SÄÄNNÖT!!”

    Mimmi pitää päivittäin yhteyttä lähimpiinsä. Yhteydenpito on vilkastunut uuden välineen myötä.

    ”Miulla ei ole kuin muutama kaveri siellä, eli lähimmät ystävät ja sukulaiset. Käväisen melkein joka päivä katsomassa mitä heille kuuluu. Pariinkymmeneen vuoteen ennen Facebookia ei tullut oikein pidettyä yhteyksiä, kun työ todellakin vie mennessään ylipitkine päivineen. Jos ei olisi Facebookia, ei minulla edelleenkään olisi yhteyksiä juuri kehenkään heistä. En tietäisi edes sitä, että siskon pojalle on tullut kolmas lapsi.”

    Vuorineuvokset, talousoppineet ja poliitikot ovat esittäneet julkisuudessa erilaisia kannanottoja siihen, mitä taloudelle pitäisi tehdä.

    Mikä on sinun mielestäsi paras keino saada Suomen talous kuntoon? Veroja ylös, veroja alas? Vai niistetäänkö palkoista tai eläkkeistä?

    Voit vastata osoitteessa www.maaseuduntulevaisuus.fi.

    HENRIK SCHÄFER

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    Facebook
    sosiaalinen media
    yhteydenpito
    kysely
    Suomen talous
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle