• Traktoreita lähdössä Helsinkiin jopa Oulun korkeudelta

    "Pitää lähteä kertomaan, että maatalouden tilanne on huono", Markku Kokkoniemi sanoo.
    Kiinnostusta traktorimarssiin on syntynyt jopa yllättävän paljon: Mieltään osoittamaan lähtevät sieviläiset Salomo Vilén ja takana vasemmalta Mika Nokimäki, Juha Nivala, Antti Kangas, Mikael Myllylä, Jouko Huhtala ja Mika Lähdemäki Nivalasta.
    Kiinnostusta traktorimarssiin on syntynyt jopa yllättävän paljon: Mieltään osoittamaan lähtevät sieviläiset Salomo Vilén ja takana vasemmalta Mika Nokimäki, Juha Nivala, Antti Kangas, Mikael Myllylä, Jouko Huhtala ja Mika Lähdemäki Nivalasta. Kuva: Esko Keski-Vähälä
    Uutiset
    3.3.201612:47
    Heikki Vuorela

    Ylikiiminkäläinen Markku Kokkoniemi on pohjoisimpia viljelijöitä, joka lähtee ensi viikolla traktorimarssille Helsinkiin. Viljelijöiden suurmielenosositus on siellä perjantaina 11.3.

    Matkaa Oulun kupeesta olisi autolla noin 630 kilometriä. Traktorilla sitä tulee enemmän, kun moottoritiet pitää kiertää.

    "Matkaan pitää lähteä edellisenä päivänä aamuyöstä", Kokkoniemi laskee.

    Mahdollisesti seuraksi lähtee Oulun lähistöltä muitakin.

    "Innostusta on, mutta satavarmaa ei vielä ole, että muita lähtee traktoreilla", Kokkoniemi kertoo.

    Matkan varrelta seuraa on joka tapauksessa tulossa. Sievistä Keski-Pohjanmaalta lähtee Antti Kangas, ja hänen kanssaan on lähtösuunnitelmia tehnyt kymmenkunta viljelijää omasta ja naapurikunnista.

    Yksi varauma lähtijöillä tosin on: "Koskaan ei tiedä, tapahtuuko navetassa jotakin, minkä takia on pakko jäädä."

    MTK-yhdistyksen johtokunnassa toimiva Kangas kertoo jopa yllättyneensä, kuinka paljon lähtöhalukkuutta on, traktoreilla ja muuten.

    "Enemmän on tullut yhteydenottoja kuin puolitoista vuotta sitten, jolloin käytiin Seinäjoella Maaseutuvirasto Mavin edustalla."

    "Kyllä se kertoo, että viljelijöiden tilanne on muuttunut selvästi huonommaksi."

    MTK-yhdistykset keräävät lähtijälistoja

    MTK:n järjestöjohtaja Matti Voutilainen kehottaa kaikkia mielenosoitukseen lähtijöitä ilmoittautumaan omaan MTK-yhdistykseen, josta tiedot toimitetaan edelleen MTK-liitoille ja keskusliittoon.

    Tietoja tarvitaan, jotta järjestelyissä osataan varautua traktoreilla ja muilla keinoin tulevien määrään, Voutilainen sanoo. Sen perusteella annetaan ohjeita muun muassa reiteistä ja kokoontumispaikoista.

    Kuva vaihdettu 3.3. 2015 klo 14:41

    Artikkelin aiheet
    traktorimarssi
    maatalous
    mielenosoitus
    MTK
    Helsinki
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle