• Selvitysmiehet eivät siirtäisi koko Fimeaa Kuopioon

    Uutiset
    17.6.201516:00
    Eija Mansikkamäki

    Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimean alueellistaminen ei ole edennyt suunnitelmien mukaan ja alueellistamisen aikataulu on nykyisin keinoin mahdoton.

    Näin sanovat professorit Juha Kinnunen ja Teemu Malmi, jotka luovuttivat selvitysraporttinsa tiistaina sosiaali- ja terveysministeri Hanna Mäntylälle (ps.).

    Fimea perustettiin vuonna 2009, jolloin sosiaali- ja terveysministeriö päätti sen siirtymisestä Kuopioon elokuuhun 2014 mennessä. Vuonna 2012 siirtymisaikaa pidennettiin vuoden 2018 loppuun.

    Tiistaisessa raportissa todetaan, ettei Fimean toimintakykyä tule vaarantaa ja että sen tulisi jatkossakin toimia monipaikkaisena.

    Osaa toiminnoista, kuten johtoa, tukitoimintoja ja tarkastus- ja valvontatoimintoja tulee kuitenkin siirtää Kuopioon.

    Jos henkilöstö ei halua näiden toimintojen osalta siirtyä, selvityshenkilöt ehdottavat irtisanomisia.

    Ylijohtaja Sinikka Rajaniemi toivoo, ettei irtisanomisiin tarvitse mennä.

    ”Asiantunteva henkilöstö työskentelee sujuvasti usealla paikkakunnalla hyödyntäen digitalisaatiota ja etätyön mahdollisuuksia.”

    Rajaniemi korostaa viraston roolia eurooppalaisen lääkealan huipulla. Rahoituksesta 85 prosenttia tulee lääkealan toimijoilta.

    Eija Mansikkamäki

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    Fimea
    alueellistaminen
    Kuopio
    sosiaali- ja terveysministeriö
    lääkeala
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena