• OECD ennustaa maailmantalouden hidastuvan selvästi viime vuodesta – arvio synkempi kuin vielä marraskuussa

    Marraskuussa järjestö ennusti tälle vuodelle vielä 4 prosentin kasvua, nyt luku on enää 3,3 prosenttia.
    Euroopassa OECD kiinnittää huomiota erityisesti Saksan ja Italian talousnäkymien heikkenemiseen.
    Euroopassa OECD kiinnittää huomiota erityisesti Saksan ja Italian talousnäkymien heikkenemiseen. Kuva: David Gannon
    Uutiset
    6.3.201918:38
    STT

    Teollisuusmaiden yhteistyöjärjestö OECD on synkistänyt arviotaan maailmantalouden kasvusta. Taustalla on Kiinan talouskehityksen arvaamattomuus sekä talouskasvun heikkeneminen keskeisissä EU-maissa.

    OECD:n pääekonomisti Laurence Boone arvioi, että maailmantalous on joutunut voimistuvaan vastatuuleen ja voi suistua raiteiltaan, jos jollakin suurella alueella tapahtuu jyrkkä käännös alaspäin.

    Järjestö ennustaa, että maailmantalouden kasvu painuu tänä vuonna 3,3 prosenttiin viime vuoden 3,6 prosentista. Järjestön viime vuoden marraskuussa tekemä arvio tämän vuoden kasvusta oli 4 prosenttia.

    Kiinan tämän vuoden talouskasvuksi OECD ennustaa 6,2:a prosenttia. Viime vuonna Kiinan talouskasvu oli 6,6 prosenttia.

    OECD arvioi Kiinan jatkavan talouden elvyttämistä ulkomaankaupan heikentymisen tasapainottamiseksi. Järjestö varoittaa kuitenkin, että Kiinan talous saattaa jarruttaa ennustetta jyrkemmin, millä olisi vakavia seurauksia maailmankauppaan.

    Euroalueen talouskasvu hidastuu OECD:n näkemyksen mukaan 1,0 prosenttiin viime vuoden 1,8 prosentista.

    EU:ssa OECD on joutunut tekemään aiempaan arvioon verrattuna suurimmat muutokset Saksan, Italian ja Britannian kohdalla. Ennusteen mukaan Italian talous supistuu tänä vuonna 0,2 prosenttia. Saksan talouskasvu kitkuttaa vaivaiset 0,7 prosenttia ja Britannian 0,8 prosenttia plussalla.

    OECD:n katsaus käsittelee 20:a maailmanlaajuista tai alueellista mahtitaloutta, jotka muodostavat niin sanotun G20-ryhmän. EU:sta on mukana Saksan, Britannian ja Italian lisäksi Ranska. Myös Ranskan talous jarruttaa, mutta verrattain kevyesti.

    Järjestö suosittelee, että keskuspankit jatkaisivat taloutta tukevia toimiaan. OECD huomauttaa kuitenkin, ettei Euroopan keskuspankin harjoittama rahapolitiikka kykene yksin ratkaisemaan talouskasvun hidastumisesta aiheutuvia ongelmia.

    OECD suosittelee elvytystä vähävelkaisissa valtioissa ja rakenteellisia uudistuksia kaikissa EU-maissa.

    Artikkelin aiheet
    OECD
    talousennuste
    maailmantalous
    euroalue
    kiinan talous
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena