• Naantalin jalostamon sulkeva Neste vähentää 370 työtehtävää – Lintilä luottaa uuden toiminnan löytymiseen

    Toimenpiteillä tavoitellaan noin 50 miljoonan euron vuosittaisia säästöjä kiinteissä kustannuksissa.
    Neste on tehnyt päätöksen lakkauttaa Naantalin jalostustoiminnot maaliskuun loppuun mennessä.
    Neste on tehnyt päätöksen lakkauttaa Naantalin jalostustoiminnot maaliskuun loppuun mennessä. Kuva: Lehtikuva / Roni Lehti
    Uutiset
    30.11.202010:05
    STT

    Nesteen yt-neuvottelut ovat päättyneet. Niiden seurauksena päättyy 370 työtehtävää.

    Yhtiö on tehnyt päätöksen lakkauttaa Naantalin jalostustoiminnot maaliskuun loppuun mennessä ja keskittää Naantalin toiminnan terminaali- ja satamatoimintoihin. Yhtiö myös uudistaa öljytuotteiden operatiivista toimintamallia. Lisäksi Porvoon jalostamoa kehitetään kohti uusiutuvien ja kierrätysraaka-aineiden prosessointia.

    Toimenpiteillä tavoitellaan noin 50 miljoonan euron vuosittaisia säästöjä kiinteissä kustannuksissa.

    Elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.) sanoo olevansa luottavainen, että Naantalissa lakkautettavaan jalostamoon löydetään uutta toimintaa.

    Lintilä asetti syyskuun lopussa Naantalin seudun teollisen tulevaisuuden selvityshenkilöksi Patrian hallituksen puheenjohtajan Panu Routilan, joka on aiemmin toiminut muun muassa Konecranesin toimitusjohtajana.

    –  Väliraportit ovat antaneet uskoa siihen, että me tulemme löytämään siihen uusia toimijoita, Lintilä sanoo STT:lle.

    Routila on Lintilän mukaan tehnyt kartoitusta mahdollisista uusista toimijoista ja ollut heihin yhteydessä. Kiinnostusta on Lintilän mukaan eri aloilta sekä kotimaasta että ulkomailta. Alueen vahvuutena on Lintilän mukaan se, että logistiikka on valmiina.

    Naantalin kaupunki kohdistaa Routilan työhön paljon odotuksia, kommentoi kaupunginjohtaja Jouni Mutanen tiedotteessa. Lisäksi kaupunki odottaa, että valtio kokoaa pikaisesti Naantali-tukipaketin.

    Myös Porvoon kaupunki kommentoi maanantaina Nesteen päätöksiä. Kaupunginjohto pahoitteli tiedotteessa työnsä menettävien tilannetta, mutta lupasi vahvasti tukea Nesteen ja muiden Kilpilahden alueella kaupungissa toimivien yritysten toimintaedellytyksiä.

    Artikkelin aiheet
    Neste
    Naantalin jalostamo
    työntekijät
    yt-neuvottelut
    Mika Lintilä
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle