• YTK:n kysely: Suojaosan poisto vähensi osa-aikatyön tekoa mutta ei työn kannattavuutta

    Työttömyysturvan suojaosa poistui lakimuutoksen myötä huhtikuussa 2024.
    Työttömyyskassa YTK:n tilastojen perusteella osa-aikatyötä tehdään nyt aiempaa vähemmän. MARKKU ULANDER / LEHTIKUVA.
    Työttömyyskassa YTK:n tilastojen perusteella osa-aikatyötä tehdään nyt aiempaa vähemmän. MARKKU ULANDER / LEHTIKUVA.  
    Uutiset|Yhteiskunta
    24.4.202611:24
    STT

    Työttömyysturvan suojaosan poisto vähensi osa-aikatyön tekoa mutta ei työn kannattavuutta. Asia käy ilmi Työttömyyskassa YTK:n kyselystä, johon vastasi yli 2 600 työttömyyskassan jäsentä.

    Kassan tilastojen mukaan soviteltavien ansiopäivärahahakemusten määrä on suojaosan poiston jälkeen vähentynyt, eli osa-aikatyötä tehdään nyt aiempaa vähemmän. Toimitusjohtaja Auli Hännisen mukaan tuloksesta ei kuitenkaan voi suoraan päätellä, että vähentymisen syynä olisi juuri suojaosan poisto.

    ”Työmarkkinoilla on samaan aikaan tapahtunut muitakin muutoksia. Myöskään kyselymme tulokset eivät tue yksiselitteistä syy–seuraussuhdetta. Sen sijaan ne osoittavat, että vaikutukset kohdistuvat eri tavoin eri ryhmiin”, hän sanoo tiedotteessa.

    Työttömyysturvan suojaosa poistui lakimuutoksen myötä huhtikuussa 2024. Ennen poistoa työtön saattoi ansaita 300 euroa kuukaudessa ilman vaikutusta päivärahaan. Nykyisin jokainen ansaittu euro leikkaa etuutta 50 sentillä.

    Lähes puolet kyselyyn vastanneista kertoi tekevänsä töitä niin paljon kuin niitä on tarjolla, eikä suojaosan poisto ole muuttanut heidän käyttäytymistään. Noin 29 prosenttia taas kertoi tekevänsä osa-aikatyötä, vaikka kokevat sen taloudellisesti huonosti kannattavaksi.

    Noin 15 prosenttia vastaajista koki osa-aikatyön jo valmiiksi kannattamattomaksi ja rajoitti poiston myötä työntekoa entisestään. Vastaajista vähän alle yhdeksän prosenttia kertoi jokaisen työtunnin nyt olevan aiempaa suurempi riski: kun päiväraha pienenee heti, tulot voivat vaihdella rajusti, jolloin myös epävarmuus kasvaa.

    Hännisen mukaan työnteko on suojaosan poistosta huolimatta kuitenkin edelleen kannattavaa.

    ”Ansaittu tulo ja maksettu päiväraha ovat yhdessä enemmän kuin kokonaan työttömälle maksettu päiväraha.”

    Hän kuitenkin toivoo asiasta käytävään keskusteluun tarkkuutta. Hänen mukaansa on samanaikaisesti totta, että työnteko on edelleen taloudellisesti kannattavaa ja ettei soviteltavien hakemusten vähenemistä voi suoraan selittää suojaosan poistolla.

    ”Samalla on kuitenkin kiistatonta, että muutos on heikentänyt joidenkin ryhmien taloudellista asemaa ja lisännyt epävarmuutta juuri niissä tilanteissa, joissa työtä on vähän, pätkittäin ja ilman mahdollisuutta vaikuttaa työmäärään”, Hänninen sanoo.

    YTK:n kyselyllä kartoitettiin muun muassa osa-aikatyön koettua kannattavuutta. Kysely toteutettiin 9.–12. huhtikuuta, ja sen virhemarginaali on noin 1,8 prosenttiyksikköä suuntaansa.

    Artikkelin aiheet
    Työttömyyskassa YTK
    työttömyysturva
    osa-aikatyö
    lakimuutos 2024
    suojaosa
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Kehitystyö Koneviestissä jatkuu – auta meitä tekemään Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Koneviesti | Kehitä kanssamme Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Verkkotietopiste.fi-palvelu edistää yhteisrakentamislain tavoitteita ja kuuluu sen velvoitteisiin.

    Koneviesti | Verkkotietopiste.fi-nettipalvelu tarjoaa apua erilaisten tieto-, tele- ja energiaverkkojen yhteisrakentamiseen — palvelu lisää yhteisrakentamista ja helpottaa tiedonvaihtoa

    Tilaajalle