• Tiedepaneelien yhdistäminen olisi ennemmin mahdollisuus kuin uhka, näkee MTK:n Tiirola

    Jos tiedepaneelit päädytään yhdistämään, poliittiset päätöksentekijät voisivat saada aiempaa kokonaisvaltaisempaa ja eri näkökulmia yhdistelevää tietoa, Tiirola arvioi.
    Tilaajalle
    ”Ymmärrän, että valtiovalta hakee repivän tieteellisen keskustelun aikana laaja-alaisempaa tieteellistä synteesiä”, sanoo MTK:n metsävaltuuskunnan puheenjohtaja Mikko Tiirola.
    ”Ymmärrän, että valtiovalta hakee repivän tieteellisen keskustelun aikana laaja-alaisempaa tieteellistä synteesiä”, sanoo MTK:n metsävaltuuskunnan puheenjohtaja Mikko Tiirola. Kuva: Sanne Katainen
    Uutiset|Ympäristö
    22.1.202519:50
    Anni-Sofia Hoppi

    MTK:n metsävaltuuskunnan puheenjohtaja Mikko Tiirola näkee tiedepaneelien mahdollisessa yhdistämisessä enemmän mahdollisuuksia kuin uhkia.

    Helsingin Sanomat uutisoi eilen tiistaina, että neljä eri tiedepaneelia olisi määrä yhdistää. Ne ovat ilmastopaneeli, luontopaneeli, kestävyyspaneeli sekä metsäbiotalouden tiedepaneeli.

    Suunnitelma on saanut osakseen rajuakin kritiikkiä, mutta Tiirola näkee asiassa myös positiivisia puolia. Esimerkiksi luonnon monimuotoisuuden parantamiseen ja ilmastonmuutokseen hillintään liittyy paljon yhteneviä mutta myös ristiriitaisia näkökulmia.

    ”Poliittiset päätöksentekijät voisivat saada kokonaisvaltaisempaa ja eri näkökulmia yhdistelevää tietoa, jos paneelit päädyttäisiin yhdistämään”, hän arvioi.

    Paneelit ovat riippumattomia asiantuntijaelimiä, jotka kokoavat tutkimustietoa ja laativat politiikkasuosituksia. Niistä ilmastopaneeli ja luontopaneeli ovat lakisääteisiä ja saavat rahoituksensa ympäristöministeriön kautta.

    Pääministeri Petteri Orpo (kok.) ohjeisti tänään keskiviikkona, että ilmastotutkimuksen ja luontotutkimuksen tieteelliselle paneelityölle turvataan työrauha erillisinä omiin tutkimusalueisiinsa keskittyvinä rakenteina.

    ”Ratkaisevaa on, miten yhdistäminen toteutetaan. Ymmärrän, että valtiovalta hakee repivän tieteellisen keskustelun aikana laaja-alaisempaa tieteellistä synteesiä”, Tiirola sanoo.

    Lisää aiheesta
    • Ilmasto- ja luontopaneelit saavat rahoituksena ympäristöministeriöstä. Kuvassa Metsänruumis-näyttely ympäristöministeriön ikkunassa.

      Metsäpolitiikka | HS: Hallitus lakkauttaa ilmastopaneelin ja yhdistää sen kolmen muun tiedepaneelin kanssa

    • Pääministeri Petteri Orpo. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO.

      Politiikka | Orpo määräsi antamaan tiedepaneeleille työrauhan

    • Ilmastopaneeli pitää sähköautoja välttämättömänä osana ilmastopolitiikkaa, jonka avulla voitaisiin saavuttaa tarvittavat päästövähennykset.

      Ilmastonmuutos | Ilmastopaneeli: "Seuraava auto on sähköauto"

    Artikkelin aiheet
    tiedepaneelit
    MTK
    Mikko Tiirola
    ilmastopaneeli
    luontopaneeli
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Uuden metsätien rakentamista on tuettu vuosina 2016-2023 keskimäärin 42 kilometriä vuodessa. Tukea uuden metsätien suunnitteluun voi hakea vielä tämän vuoden aikana.

    Koneviesti | Valtioneuvosto esittää uusien metsäteiden tekemisen tuen lakkauttamista vuoden 2025 alusta

  • Yksityistiet ovat merkittävä palanen huoltovarmuusketjussa sekä kotimaisen puun kuljetuksissa metsäteollisuudelle ja energian tuotantoon.

    Koneviesti | Yksityisteiden valtionavustuksiin esitetään korotuksia — asetusmuutos lausuntokierrokselle

  • Koneviesti | Vuoden 2023–2027 CAP-ohjelma on työn alla – nämä ovat ehdotukset tärkeimmistä viljelytoimenpiteistä