• Vasemmistoliitto haluaa elvyttää

    Uutiset
    16.3.201515:00
    Heikki Vuorela

    Talouspolitiikka erottaa vasemmistoliiton näissä vaaleissa muista puolueista, puheenjohtaja Paavo Arhinmäki sanoo.

    ”Leikkaava politiikka on vain pahentanut työttömyyttä ja kasvattanut valtion velkaa. Me haluamme elvyttävää politiikkaa.”

    Elvytykseen vasemmistoliitto sijoittaisi ”useita miljardeja”. Puolueen mukaan ne maksaisivat itsensä takaisin: raha kiertää, kysyntä kasvaa, sosiaalimenot pienenevät, verotuloja kertyy.

    Investoinnit suunnattaisiin etenkin liikenneväyliin ja korjausrakentamiseen. Niillä listoilla ovat myös maaseudun tiet ja tietoliikenne.

    Ruuan arvonlisäveroa puolue alentaisi kaksi prosenttiyksikköä. Myös lääkkeiden, joukkoliikenteen, tilattujen lehtien, kirjojen sekä kulttuuri- ja liikuntapalvelujen alv olisi perustasoa alempi.

    Alle 10 000 eurosta ei vasemmistoliiton mallissa perittäisi veroa. Se säästäisi kunnilta 115 miljoonaa, kun ihmisiä ei pienten etuuksien verojen takia putoaisi toimeentuloluukulle.

    Vastapainoksi puolue verottaisi pääomatuloja samoin säännöin kuin palkkatuloja, säätäisi varallisuusveron ja nostaisi yhteisöveroa.

    Pienituloisten verotuksen keventäminen parantaisi ostovoimaa. Verokertymä ei pienenisi vaan kasvaisi, Arhinmäki sanoo.

    Uusien verotoimenpiteiden jälkeen jälkeen valtion kassaan kertyisi miljardi euroa enemmän. Niin on eduskunnan tietopalvelu vasemmistoliitolle laskenut.

    HEIKKI VUORELA

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    Vasemmistoliitto
    talouspolitiikka
    elvytys
    verotus
    Paavo Arhinmäki
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle