• Kemeran ehdot liian tiukat

    Uutiset
    27.5.201516:00
    MT toimitus

    Mikä mahtaa olla tarkoitus uuden kemeralain 35 kuution hehtaarikohtaisella energiapuun vähimmäismäärällä? Jos tarkoitus on, ettei ravinteita turhaan viedä metsästä pois vaan ne jäävät metsän lannoitteeksi, tavoite saavutetaan.

    Vai onko tarkoitus se, että nuori metsä hoidetaan vasta sitten, kun tuo 35 kuutiota energiapuuta löytyy? Vai ovatko EU:n ”luonnonsuojelijat” päässeet Suomi-poikaa vedättämään?

    Itse olen hankintahakkuuna korjannut omasta metsästä 10–30 kuutiota hehtaarilta nuoren metsän hoitokohteista. Niistäkin on tullut vuosittain perävaunullinen rekka täyteen. Kemeran kanssa siitä on joitakin euroja jäänyt plussan puolelle.

    Kun taimikot on aikanaan hoidettu hyvin, 35 kuutiota hehtaarilta on turhan suuri tavoite. Sinne metsään ne puut minulta jatkossa jäävät. Mitä nyt omiksi polttopuiksi ajelen.

    Ilmeisesti meidän omatoimisten metsänomistajien energiapuita ei valtion suuressa energiapuusavotassa enää tarvita.

    Ossi Ruotsalainen

    Kangasniemi

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    kemeralaki
    energiapuu
    metsänhoito
    metsänomistaja
    maaseutu
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle