• Sarvamaa: Vihreät näyttäytyvät taas ylimielisinä ja ymmärtämättöminä – "Vihreistä ei päästä eroon meidän aikanamme, vaikka moni suomalainen niin toivookin"

    "On helppoa osoittaa juuri maataloutta syyttävällä sormella, jos kosketuspinta siihen rajoittuu helsinkiläisen ruokakaupan hyllyltä poimitun rypsiöljypullon liukkaaseen pintaan."
    Maria Ohisalo (vihr.) nosti maatalouden esimerkiksi sektorista, jossa ilmastotyö ei ole onnistunut tarpeeksi hyvin.
    Maria Ohisalo (vihr.) nosti maatalouden esimerkiksi sektorista, jossa ilmastotyö ei ole onnistunut tarpeeksi hyvin. Kuva: Jarno Mela
    Uutiset
    13.8.202117:12
    Terhi Pape-Mustonen

    Kokoomuksen europarlamentaarikko Petri Sarvamaa kirjoittaa kolumnissaan sisäministeri Maria Ohisalon (vihr.) alkuviikon maatalouslausunnosta.

    "Ohisalohan sanoi, että 'maatalous on sellainen sektori, josta päästöjä ei oikein ole vielä pystytty kunnolla vähentämään viime vuosina'", Sarvamaa kertaa.

    "Lausunnosta noussut kohu kertoo paljon asioiden nykytilasta. Eikä ainoastaan Suomessa, vaan maailmalla laajemmin."

    "Surullista on ensinnäkin se, että maatalouden harjoittamista ja sen edellytyksiä sekä vaatimuksia Suomessa tunnetaan hallitustasoa myöten kehnosti. On helppoa osoittaa juuri maataloutta syyttävällä sormella, jos kosketuspinta siihen rajoittuu helsinkiläisen ruokakaupan hyllyltä poimitun rypsiöljypullon liukkaaseen pintaan."

    Sarvamaasta vielä surullisempaa on, että lähes samaan hengenvetoon yllytään esittämään Suomelle vielä nykyistä tiukempia päästötavoitteita.

    "Jälkimmäisestä tekee surullista se, etteivät vaatimukset ja realismi kohtaa lainkaan. Jos maatalous ei ole tehnyt ilmastotalkoissa tarpeeksi, lisätään vaatimuksia – kyllä se siitä!"

    "Vielä surullisemmaksi tämänkin kohun tekee se, että vahinko aiheuttaa lisää vahinkoa. Ohisalon onneton lausunto vain kärjistää niitä tuntoja, joita monin paikoin Suomea jo ennestään tunnetaan."

    Hänen mukaansa maaseudulla asuvat eivät suhtaudu vihreisiin ennakkoluuloisesti, koska he vastustaisivat luontoarvoja tai ilmastotoimia.

    "Kyse on tavasta, jolla vihreiden koetaan suhtautuvan suurien kaupunkien ulkopuolella eläviin suomalaisiin. Kokemus kertoo ylimielisyydestä ja ymmärtämättömyydestä. Tämä on se tuskallinen juopa."

    Sarvamaan mukaan vihreä politiikka on kuitenkin vahvistumassa.

    "Vihreys on ilmiö, joka on kasvussa, ei suinkaan vähenemässä. Politiikassa tämä tarkoittaa sitä, että vihreistä ei päästä eroon meidän aikanamme, vaikka todella moni suomalainen niin toivookin. Jos puolue haluaa kasvaa suuremmaksi, sen kannattaisi kiinnittää tähän kokemukseen vakavaa huomiota. Mutta mitäpä minä heitä olen neuvomaan."

    Lue koko kolumni: Tuskallinen juopa

    Lue lisää:

    Ohisalo etsii syyllisiä maaseudulta

    Hiilidioksidia ilmassa enemmän kuin 2 miljoonaan vuoteen

    Artikkelin aiheet
    Petri Sarvamaa
    Maria Ohisalo
    Vihreä liitto
    maatalous
    ilmastopolitiikka
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle