• Tutkija: Kuntaliitoksia ajetaan ontuvin perustein

    Kuntien koko kasvaa, koska terveydenhuollon ongelmia yritetään ratkaista rukkaamalla kuntarakennetta, sanoo kaupunkitaloustieteen professori Heikki Loikkanen Helsingin yliopistosta.
    Uutiset
    31.8.201119:10
    MT toimitus

    Loikkasen mukaan kuntien yhdistyessä valta katoaa paikallisilta ja keskittyy keskuksiin.

    ”Hyvinvointipalvelut hallitsevat kuntakeskustelua, vaikka kuntien tehtävä on tuottaa myös yksinkertaisia peruspalveluita. Kunnat ovat olemassa, että ihmiset voivat itse päättää asioistaan.”

    Pohjois-Savossa liitoksesta vuosikausia neuvotelleet Karttula ja Tervo ovat valinneet päinvastaiset suunnat. Karttula liittyi vuodenvaihteessa Kuopioon. Tervo jatkaa itsenäisenä kuntana.

    Liittyminen valmisteltiin Karttulassa melko sujuvasti, mutta vain kaksi kuukautta liitoksen jälkeen Kuopio esitti Karttulan lukion ja kyläkoulun lakkauttamista.

    Tervossa aiotaan pysyä itsenäisenä mahdollisimman pitkään. Kireä talous rajoittaa, mutta ei uhkaa kunnan itsenäisyyttä.

    ”Kunnan taloudesta on löysät otettu pois aikoja sitten. Meidän tulee vain elää suu säkkiä myöten”, kunnanjohtaja Petteri Ristikangas sanoo.

    Artikkelin aiheet
    kuntaliitokset
    kunnat
    terveydenhuolto
    kaupunkitaloustiede
    paikallishallinto
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria