• Asianajaja kilpailukiistoista: Vaikutusarviot yhä keskeisempi osa tutkintaa

    Arttu Mentula ei näe OP:n bonuskytkennästä KKV:lle tehtyä kantelua poikkeuksellisena. Kilpailuoikeus on yksi työkalu kovassa kilpailussa.
    Tutkinta OP-ryhmän epäillystä määräävän markkina-aseman väärinkäytöstä on kestänyt pian kolme vuotta. Kilpailuviranomaisten mukaan aikaa on vienyt etenkin taloustieteellisten vaikutusarvioiden laatiminen.
    Tutkinta OP-ryhmän epäillystä määräävän markkina-aseman väärinkäytöstä on kestänyt pian kolme vuotta. Kilpailuviranomaisten mukaan aikaa on vienyt etenkin taloustieteellisten vaikutusarvioiden laatiminen. Kuva: Jarkko Sirkiä
    Uutiset
    23.7.201811:29
    Taneli Kontiainen

    Taloudellisten vaikutusarviointien merkitys kilpailuoikeudellisissa ratkaisuissa on korostunut, kun aikaisemmin tulkintaa tehtiin enemmän muodollisesti, toteaa kilpailuoikeuteen erikoistunut asianajaja Arttu Mentula.

    Muodollinen tulkinta tarkoittaa sitä, että tekoja verrataan kaavamaisesti laissa ja aikaisemmassa oikeuskäytännössä kiellettyyn menettelyyn. Ekonomistien laatimien vaikutusarviointien tavoite puolestaan on selvittää markkinoilla tehtyjen toimien vaikutusta kilpailuun ja kuluttajalle.

    Mentulan mielestä vaikutusarviointien korostamiselle ratkaisuissa on perusteensa, mutta ne luovat myös epävarmuutta yritysten toimintaan. Sallitun ja kielletyn toiminnan raja ei aina ole selvä, kun arviointi ei perustu yksiselitteiseen lakitekstiin ja aikaisempiin oikeustapauksiin.

    "Yritysten pitäisi tehdä laajat omat vaikutusarvioinnit. Siitä huolimatta ei voi olla varma, onko jokin menettely sallittu vai ei. Välillä yritykset eivät mieti ollenkaan, että jokin toiminta voisi olla kiellettyä", Mentula toteaa.

    Myös OP:sta Kilpailu- ja kuluttajavirastolle (KKV) tehdyn selvityspyynnön käsittely perustuu laajoihin taloudellisiin arviointeihin. Tutkinta vie paljon aikaa, kun jo pelkästään tutkittavan markkinan määrittely on haastavaa. Tavallisesti selvityksen osapuolet myös tuottavat viranomaisille omia laskelmiaan.

    OP:n bonuksista tehty kantelu ei Mentulan mielestä ole poikkeuksellinen. Kilpailuoikeus on pitkään ollut yksi työkalu yritysten välisessä kovassa kilpailussa.

    "Tilanteissa, joissa isot yritykset kilpailevat markkinaosuuksista, yksi vaihtoehto on tehdä KKV:lle selvityspyyntö. Usein tilanne on sellainen, että muuta keinoa saada muutettua menettelyä ei ole", Mentula toteaa.

    Lisää aiheesta:

    OP:n ja Ifin bonuskamppailun ratkaiseva selvitys loppusuoralla – kilpailuviranomainen valitsee kolmesta päätösvaihtoehdosta

    Artikkelin aiheet
    kilpailuoikeus
    vaikutusarviointi
    OP-ryhmä
    KKV
    kilpailu
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria