• Euroryhmän Djisselbloem: Kreikalle uusi tukipaketti ensi vuonna

    Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n arvion mukaan Kreikka tarvitsee ainakin 11 miljardin euron lisätuen selviytyäkseen vanhojen tukiluottojensa lyhennyksistä.
    Kuva: Kari Salonen
    Uutiset
    5.9.201318:34
    MT toimitus

    BRYSSEL (MT)

    Euroryhmän puheenjohtajan Jeroen Djisselbloemin mukaan Kreikan uudesta tukipaketista päätetään aikaisintaan ensi vuoden huhtikuussa.

    ”On todennäköistä, että Kreikka tarvitsee lisätukea, mutta on aivan liian aikaista puhua yksityiskohdista”, Hollannin valtiovarainministeri sanoi torstaina puhuessaan europarlamentin talousvaliokunnalle.

    Djisselbloemin mielestä Kreikan velkakestävyyttä ja lisätuen tarvetta voidaan arvioida aikaisintaan ensi vuoden huhtikuussa. Hän korosti, että euromaat ovat kuitenkin sitoutuneita lisätukeen, kunhan Kreikka täyttää nykyisen lainapaketin vaatimukset.

    Puheet Kreikan eroamisesta eurosta Djisselbloem tyrmää.

    ”Euromaat ovat täydellisen yksimielisiä siitä, että euroalue pysyy ehyenä. Emme keskustele minkään jäsenmaan erosta.”

    Kesän aikana Kreikan uutta tukipakettia on esittänyt esimerkiksi Saksan valtiovarainministeri Wolfgang Schäuble . Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n arvion mukaan Kreikka tarvitsee ainakin 11 miljardin euron lisätuen selviytyäkseen vanhojen tukiluottojensa lyhennyksistä.

    10 miljardin euron tuki olisi pieni lisä Kreikan jo saamiin tukilainoihin. Keväällä 2010 IMF ja euromaat myönsivät maalle 110 miljardia euroa kahdenvälisiä lainoja. Kesällä 2011 päätettiin toisesta 130 miljardin euron paketista sekä yksityisten velkojen leikkauksesta.

    Artikkelin aiheet
    kreikan tukipaketti
    Euroryhmä
    IMF
    euroalue
    talouskriisi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria