• Behm keräsi kuusi Emma-ehdokkuutta – ehdolla muun muassa vuoden artistiksi

    Suomea Euroviisuissa edustanut Käärijä on ehdolla neljässä sarjassa.
    Behm esiintyy Himos Juhannus festivaaleilla Jämsässä 25. kesäkuuta 2022. LEHTIKUVA / TOMMI ANTTONEN.
    Behm esiintyy Himos Juhannus festivaaleilla Jämsässä 25. kesäkuuta 2022. LEHTIKUVA / TOMMI ANTTONEN.  
    Uutiset|Kulttuuri
    12.12.202313:54
    STT–

    Laulaja-lauluntekijä Behm on saanut eniten kuluvan vuoden Emma-ehdokkuuksia. Hän on ehdolla yhteensä kuudessa ehdokassarjassa.

    Behm on ehdolla esimerkiksi vuoden artistiksi ja vuoden tuottajaksi. Behmin levy Merkittävät erot on ehdolla vuoden albumiksi. Behmin lähes 35 miljoonaa striimannut kakkosalbumi julkaistiin syyskuussa.

    Viidessä sarjassa ovat ehdolla laulaja-lauluntekijä Alma sekä Kuumaa-yhtye.

    Emma-gaalassa palkitaan vuoden 2023 menestyneimpiä artisteja ja musiikkialan ammattilaisia.

    Suomea Euroviisuissa edustanut Käärijä on ehdolla neljässä sarjassa. Käärijä on ehdolla vuoden tulokkaaksi ja vuoden artistiksi. Käärijän Euroviisuissa esittämä Cha cha cha on ehdolla vuoden biisiksi. Lisäksi Käärijä on mukana yleisöäänestyksessä, jossa valitaan vuoden kotimainen artisti tai yhtye.

    Tänä vuonna palkintoja jaetaan 21:ssä eri ehdokassarjassa.

    Palkinnot jaetaan musiikkialan palkintotapahtumassa Emma-gaalassa Espoon areenalla 17. helmikuuta.

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Krista taittaa Koneklassikot-kirjan toisen osan yhdessä Koneviestin AD:n Elina Varpuluoman kanssa.

    Koneviesti | Krista Kahilainen jatkaa Koneviestin kesätaittajana

  • Ensimmäinen työkeikka vei kesätoimittajan pienkuormaintesteihin Haapajärvelle ja Nivalaan.

    Koneviesti | Koneviestin toimitukseen kesävahvistusta