• Kolmen viruksen kopla rasittaa sairaaloita Yhdysvalloissa

    Yhdysvalloissa sairaaloita kuormittaa kolmen hengitystieviruksen samanaikainen leviäminen. Sekä influenssa, koronavirus että RS-virus ovat alkaneet levitä maassa tänä vuonna tavanomaista aiemmin.
    Kahteen viruksista, koronavirukseen ja influenssaan, on tarjolla rokote. LEHTIKUVA/AFP.
    Kahteen viruksista, koronavirukseen ja influenssaan, on tarjolla rokote. LEHTIKUVA/AFP.  
    Uutiset|Terveydenhuolto
    5.11.202210:16
    STT–AFP

    Lapsiin osuu erityisesti RS-virus, joka aiheuttaa pikkulapsilla ilmatiehyttulehdusta eli bronkioliittia. Tällä flunssakaudella RS-virus on useissa maissa vienyt poikkeuksellisen monia sairaalaan.

    ”Arvelemme, että monet lapset altistuvat joillekin hengitystieviruksille nyt ensimmäistä kertaa, kun he ovat välttäneet näitä viruksia pandemian ollessa huipussaan”, sanoi Yhdysvaltain kansallisen immunisaatio- ja hengitystiesairauskeskuksen johtaja Jose Romero tiedotustilaisuudessa.

    Kaikki virukset aiheuttavat samankaltaisia oireita. Suurin osa sairastuneista toipuu viikossa tai parissa, mutta hyvin nuorilla ja iäkkäillä sairaus saattaa edetä vakavaksi.

    Romeron mukaan kuumeen tai kurkkukivun kaltaisten flunssaoireiden vuoksi hoitoon hakeudutaan nyt vilkkaasti vuodenaikaan nähden. Influenssan vuoksi sairaalaan joutuu enemmän ihmisiä kuin kymmeneen vuoteen.

    Asiantuntijoiden mukaan vielä on vaikea arvioida, aiheuttaako tämän vuoden influenssavirus poikkeuksellisen pahaa tautia.

    Yhdysvalloissa tulee edelleen joka viikko ilmi yli 270  000 koronavirustartuntaa.

    Sairaalat monissa itäisten Yhdysvaltojen osavaltioissa sekä lännessä Washingtonin osavaltiossa ovat liittovaltion terveysviranomaisten mukaan erityisen kovilla.

    Kahteen viruksista, koronavirukseen ja influenssaan, on tarjolla rokote. Influenssarokotteissa lasten rokotuskattavuus on alle pandemiaa edeltävällä tasolla.

    Lääkeyhtiö Pfizer tiedotti tällä viikolla, että se oli saanut myönteisiä tuloksia RS-virusrokotteen kliinisestä tutkimuksesta. Virusta vastaan ei ole onnistuttu löytämään toimivaa rokotetta puoleen vuosisataan.

    Artikkelin aiheet
    kolmen viruksen kopla
    koronavirus
    influenssa
    rs-virus
    rokote
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Selälle ovat kohtalokkaita pitkä, yhtäjaksoinen istuminen sekä kylmiltään tehdyt äkkinäiset liikkeet.

    Koneviesti | Näin ehkäiset ja hoidat selkäkipuja – asiantuntijan ohjeilla ruoto kuntoon

    Tilaajalle
  • Tyypillinen työpäivän ruokailu näyttää monella konemiehellä tältä. ”Pohjolan banaani” kannonnokassa on silloin tällöin nautittuna lähes kansallisromanttinen kokemus, mutta monipuoliseksi ja pitkäaikaiseksi ruokavalioksi siitä ei ole.

    Koneviesti | Tällä ruokavaliolla konekuskin keho pysyy vireänä koko pitkän työpäivän — esittelyssä konkreettisia vaihtoehtoja konemiehen eväsvalikoimaan

    Tilaajalle
  • Työmukavuus on nousemassa tärkeään rooliin konetta hankittaessa. Rotator Oy:n konemyyjä Jani Ylösen mukaan useat asiakkaat ovat valinneet Hitachin paremman ohjaamon vuoksi. Uudessa vitossarjassa työasennon säädettävyys on aiempaa mallisarjaa parempi.

    Koneviesti | Näillä keinoilla kuskin kaivuasento kuntoon — työkykyä saa parannettua pienillä muutoksilla

    Tilaajalle