• Kalaisa joulukattaus punaisilla laivoilla

    Uutiset
    12.12.201415:00
    Tarja Halla

    Silakka- ja silliherkut mainiosta rapusilakasta alkaen vetävät puoleensa Viking Linen joulukattauksen äärelle päätyvää matkailijaa.

    Göteborgilainen huippukokki Leif Mannerström on suunnitellut perinteisen joulupöydän, johon kuuluu kalaa runsaammin kuin kotoiseen kattaukseemme.

    Sokeria ja siirappia on käytetty keittiössä pääruokien valmistukseen hiukan avokätisemmin kuin kotimaassa on tapana, keittiömestari Tom Laaksonen kertoo.

    Seisovan pöydän äärellä saa olla tarkkana, jotta jaksaa maistella kinkun, perinteisten laatikoiden, papu- ja kaalilisukkeiden sekä lipeäkalan lisäksi suussa sulavaa janssoninkiusausta. Leikkelepöytäkin houkuttelee ennen kuin on aika siirtyä jälkiruokiin.

    Leif Mannerström, 74, on televisio-ohjelmista ja keittokirjoista tunnettu julkkiskokki Ruotsissa. Isoäidin ja isän työ ravintola-alalla sai luontevaa jatkoa, kun tuleva kokki innostui isoäidin inspiroimana silakkarullien pyörittelystä jo ennen kouluikää.

    Mannerström vetää Göteborgin Vasagatanilla Michelin-tähden saanutta Kometen-ravintolaa.

    Joulupöytä on tarjolla Viking Linen Helsinki–Tukholma- ja Turku–Tukholma-reiteillä 26. joulukuuta asti.

    TARJA HALLA

    Avaa artikkelin PDF

    Artikkelin aiheet
    joulupöytä
    Viking Line
    kalapöytä
    Leif Mannerström
    joulu
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria