• Yle aloittaa uudet muutosneuvottelut – enimmillään 37 irtisanotaan

    Yle aloittaa säästöohjelmansa toisen vaiheen muutosneuvottelut, yhtiö kertoi tänään.
    Yle aloittaa uudet muutosneuvottelut – enimmillään 37 irtisanotaan
    Yle aloittaa uudet muutosneuvottelut – enimmillään 37 irtisanotaan Kuva: Emmi Korhonen
    Uutiset|Yhteiskunta
    16.4.202515:12
    STT–

    Muutosneuvottelujen piirissä on 364 työntekijää, ja irtisanotuiksi voi joutua enimmillään 37 ihmistä.

    Muutosneuvottelut kohdistuvat Luovat sisällöt ja media- sekä Strategia ja palvelut -yksiköihin. Neuvottelut alkavat 23. huhtikuuta..

    Yhtiö tavoittelee säästöohjelman toisessa vaiheessa noin kolmen miljoonan euron säästöjä henkilöstökuluista ja kahden miljoonan säästöjä muista kuluista.

    Ylen tavoitteena ovat yhteensä 50 miljoonan euron säästöt vuosina 2025–2026. Tähän asti tehdyillä säästötoimilla saataneen noin 45 miljoonan euron säästöt.

    Säästötarpeen taustalla ovat yhtiön budjettiin tehdyt muutokset. Parlamentaarinen työryhmä päätti viime syyskuussa Ylen rahoituksen leikkaamisesta.

    Yle kertoi marraskuussa aloittavansa usealle vuodelle ulottuvan kustannussäästöohjelman.

    Ylen säästöohjelman jo tehdyillä ensimmäisen vaiheen päätöksillä yhtiön henkilöstömäärä vähenee yli 300:lla. Nämä henkilöstövähennykset ovat kohdistuneet sisältöyksiköiden lisäksi teknologiayksikköön sekä yhtiön talous-, HR-, viestintä ja brändi- sekä markkinointitoimintoihin.

    Ensimmäisessä vaiheessa suurimpien kustannussäästöjen kohteena ovat olleet teknologiatoiminnot.

    Artikkelin aiheet
    Yle
    muutosneuvottelut
    säästöohjelma
    irtisanomiset
    Ylen rahoitus
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Kehitystyö Koneviestissä jatkuu – auta meitä tekemään Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Koneviesti | Kehitä kanssamme Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Verkkotietopiste.fi-palvelu edistää yhteisrakentamislain tavoitteita ja kuuluu sen velvoitteisiin.

    Koneviesti | Verkkotietopiste.fi-nettipalvelu tarjoaa apua erilaisten tieto-, tele- ja energiaverkkojen yhteisrakentamiseen — palvelu lisää yhteisrakentamista ja helpottaa tiedonvaihtoa

    Tilaajalle