Päivi Alasalmen Joenjoen laulu käsittää kolme pitkää episodia saamelaisten vaiheista. Ensimmäinen sijoittuu vuoteen 1519. Saamelaistyttö Soruia löytää vaikeasti haavoittuneen vihollisen, etelän pirkkalaisen, jonka päättää pelastaa puolisokseen.
Varhainen saamelaisuus ilmenee pakanajumalien palvontana, taikauskona ja kiinteinä perhesiteinä. Soruia kuulee mieheltä, että pirkkalaiset omistavat heidät. Sitä hän ei käsitä: hehän elävät vapaina tunturimaillaan. Kyläyhteisö ei hyväksy miestä joukkoonsa, Soruian on valittava omien ja vieraan välillä.
Kiihkeä ’tämän miehen minä haluan’ tuo mieleen Katja Ketun Kätilön. Alasalmen kieli on kuitenkin perinteistä kerrontaa, jossa Lapin kansan vanhoja sanontoja on vain mausteeksi. Silti hän onnistuu luomaan koskettavan kohtalotarinan.
Toinen osa kertoo pappi ja luonnontutkija Lars Leevi Laestadiuksesta virkapaikallaan Pajalassa vuonna 1852.
Saamelaiset on käännytetty kristinuskoon, mutta taikauskolla on yhä sijansa kansan ja vähän papinkin mielessä. Viinapirun ote on vahva, sitä vastaan Laestadius taistelee voimallisesti.
Kautokeinon kapina aiheuttaa papissa syyllisyyttä. Pidetäänkö häntä yllyttäjänä? Hän on pitänyt rajuja saarnoja. Vaimo saa hänet pelkäämään virkansa puolesta, sillä elätettävänä on iso perhe. Myös tästä osiosta Alasalmi rakentaa kiinnostavan.
Kolmas osa vie nyky-Lappiin. Eronnut ja muitakin kolhuja kokenut mies joutuu etelä-Suomessa vaikeuksiin ja pakenee kotikonnuille Inariin. Hän kohtaa saamelaisuus-aktivistin, nuoren Ingan. Tunteet roihahtavat. Episodia ohentaa asetelmallisuus, päähenkilössä on epäuskottavuutta ja tendenssi nousee pintaan.
Haukiputaalla vuonna 1966 syntynyt Päivi Alasalmi kasvattaa monialaisuuttaan tällä historiaan sukeltavalla teoksellaan. Luettelo lähdekirjallisuudesta kertoo huolellisesta paneutumisesta uhanalaisen vähemmistön vaiheisiin.
Kirjailijan alku-uraa leimannut roisi kyynisyys on väistynyt. Kerronta on saanut sävyjä ja herkkyyttäkin.
ANELMA JÄRVENPÄÄ-
SUMMANEN
Päivi Alasalmi: Joenjoen laulu.
306 sivua. Gummerus.