• Valintatalot ja Siwat Keskolle - kauppa tarvitsee kilpailuviranomaisten vahvistuksen

    Kesko ostaa kilpailijansa Suomen Lähikaupan, jonka ketjuja ovat Siwat ja Valintatalot.
    Kesko haluaa vahvistaa markkinaosuuttaan hankkimalla Suomen Lähikaupan reilut 600 myymälää.
    Kesko haluaa vahvistaa markkinaosuuttaan hankkimalla Suomen Lähikaupan reilut 600 myymälää. Kuva: Mikko Mela
    Uutiset
    18.11.201510:19
    Kaijaleena Runsten

    Ruokakesko ilmoitti keskiviikkoaamuna ostavansa Suomen Lähikaupan koko osakekannan. Yritysoston velaton kauppahinta on noin 60 miljoonaa euroa.

    Myyjä on pääomasijoittaja Triton.

    "Haluamme kehittää suomalaisille kuluttajille sopivien lähikauppapalvelujen saatavuutta, laatua ja hintakilpailukykyä", sanoo tiedotteessa Keskon pääjohtaja Mikko Helander.

    Hän kehuu, että Suomen Lähikaupalla on erinomaisia liikepaikkoja.

    "Pystymme toteuttamaan strategiaamme suunniteltua nopeammin ja merkittävästi pienemmillä investoinneilla. Kilpailu Suomen päivittäistavarakaupassa on kovaa, ja kuluttajien ostovoiman heikentyminen on entisestään kiristänyt sitä."

    Suomen Lähikaupan liikevaihto vuonna 2014 oli 999,2 miljoonaa euroa, sillä on 643 Siwaa ja Valintataloa ja 4 100 työntekijää.

    Yrityskaupan toteutuminen edellyttää Kilpailu- ja kuluttajaviraston hyväksyntää sekä kaupan muiden ehtojen täyttymistä.

    Päätös asiasta saataneen vuoden 2016 ensimmäisellä vuosipuoliskolla, Kesko arvioi.

    Artikkelin aiheet
    Kesko
    Suomen Lähikauppa
    yrityskauppa
    Kilpailu- ja kuluttajavirasto
    päivittäistavarakauppa
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria