
Urheiluseurat, yhdistykset ja järjestöt ovat paljon enemmän kuin harrastusten järjestäjiä, ne ovat seutukaupunkien “hiljainen infrastruktuuri”, perusta.
Yhteisöjä voi pitää seutukaupunkien kriisiverkostona: 80 prosenttia seutukaupunkien vaikuttajista pitää niiden roolia tärkeänä poikkeusoloissa.
Tulokset ilmenevät E2 Tutkimuksen toteuttamasta selvityksestä, jossa tarkastellaan yhdistysten, järjestöjen ja etenkin urheiluseurojen merkitystä seutukaupunkien elinvoimalle.
”Kaikilla seuroilla ja yhdistyksillä on jonkinlaiset tiedotuskanavansa ja hierarkiansa. On johtohahmoja ja aktiiveja, minkä pohjalta ne voivat organisoitua nopeasti.”
Näin sanoo tutkimuksen tehnyt vanhempi tutkija, YTT Atte Penttilä.
”Sata ihmistä saadaan WhatsApp -viestillä nopeasti kokoon. Käytännössä tämä valmius nähtiin pandemian aikana vanhuksille toimitettavien ruokakassien, ostosten ja lääkkeiden jakeluapuna”, Penttilä sanoo.
Penttilän mukaan järjestöt ovat usein tottuneita laittamaan pystyyn tapahtumia ja toimimaan tarvittaessa järjestyksenpitäjinä keltaiset liivit päällä.
”Tämä vaatii kuitenkin sen, että kunta ja kaupunki osaavat hyödyntää tätä mahdollisuutta. Tarvitaan konkreettisia toimintatapoja, jotta järjestöä pyydetään toimimaan kussakin tilanteessa.”

Tiedonkeruu ja siitä saatavan datan hyödyntäminen on nousukurssissa. Selvityksen mukaan dataperusteisuus vahvistaa seurojen neuvotteluasemaa rahoituksesta, tiloista ja kumppanuuksista sekä auttaa seutukaupunkeja hahmottamaan järjestöjen todellista merkitystä osana elinvoimaa ja hyvinvointia.
”Seurojen järjestämiin tapahtumiin tulee myös ulkopaikkakuntalaisia, jotka käyttävät alueen palveluita. Tästä saadaan helpolla matematiikalla tietoa siitä, paljonko väkeä tulee ja mitä vaikutuksia sillä on.”
Penttilän mukaan astetta vaikeampaa matematiikkaa on arvioida sitä, miten fyysinen ja henkinen hyvinvointi saadaan osoitettua yhtälössä. Periaate on tämä: jos johonkin toimintaan laitetaan esimerkiksi 10 euroa, siitä voidaan saada 12 euroa takaisin.
”Jotkut seurat ovat jo alkaneet kerätä dataa, jonka pohjalta voivat osoittaa kaupungille ja kunnalle, mitä kannattaa kokonaisuuden eteen tehdä. Ainakin Kemissä ja Heinolassa tämä tuli esille.”

Pietarsaarelainen jalkapalloseura Jaro kerää kasvavassa määrin dataa harjoituksista ja peleistä.
”Meillä on sisäinen seuranta, jolla hyödynnetään palloliiton pelipassidataa ja sisäistä seurantaa laskutuksessa. Listaa käydään läpi joukkueissa kuukausittain”, sanoo junioritoiminnasta vastaava Jessica Korva.
Yksi tavoite on lisätä tyttöjoukkueita, joita on nyt neljä. Kiinnostus on siinä, miten saadaan kehitettyä tyttöpelaajapolkua. Ikäluokkien tiedetään pienenevän jatkossa, mikä pakottaa entistä laajempaan yhteistyöhön seurojen kesken.
”Jarolla on ollut vuosia hallussaan korkeimmat liigat, mihin lähiseudun pienemmistä seuroista voi tulla joukkueeseen ilman että joutuu siirtymään seuraan”, Korva sanoo.
Seurassa pelaa vajaat 20 pelaajaa muista seuroista. Pelkästään junioreissa pelasi viime vuonna 470 nuorta.
”Kauden päätyttyä tehdään kysely vanhemmille, johon vanhemmat voivat ottaa anonyymisti kantaa toimintaan. Vanhempainillassa seura on myös paikalla. Palautetta tulee kuukausittain ja sitä yritetään huomioida.”
Selvitys osoittaa, että kotoutumisen onnistuminen edellyttää matalan kynnyksen toimintaa, kielitietoista viestintää ja yhteistyötä koulujen ja kaupunkien kanssa. Kemi ja Pietarsaari nousivat tässä esiin.
”Paljon lapsia tulee muualta. On hienoa, että voidaan luoda heille paikka harrastaa ja integroitua. Futis on universaali kieli, tulit mistä päin tahansa.”
Siinä on myös toiminnan tulevaisuus, kun ikäluokat pysyvät riittävän isoina. Silloin kaikille voidaan Korvan mukaan tarjota harrastus.
”Yhteisöllisyys ei kuitenkaan synny itsestään, vaan vaatii jatkuvaa työtä ja ihmisiä, jotka pitävät sitä yllä.”
Noin kaksi kolmesta kyselyyn vastanneesta koki vapaaehtoisten puutteen olevan yhdistysten suurin haaste. Perinteiseen talkootyöhön ja muutaman erittäin aktiivisen henkilön varaan rakentuva toimintamalli ei enää kanna samalla tavalla kuin aiemmin.
”Yhdistykset, järjestöt ja urheiluseurat kannattelevat paikallista elämää tavalla, joka jää helposti tilastojen ulkopuolelle. Yhteisöllisyys ei kuitenkaan synny itsestään, vaan vaatii jatkuvaa työtä ja ihmisiä, jotka pitävät sitä yllä”, arvioi Penttilä.