• OP rakentaa neljä yksityissairaalaa

    OP-ryhmä avaa neljä uutta yksityissairaalaa sekä laajentaa työterveyteen. Sairaalat nousevat ensin Tampereelle ja Ouluun ja sitten Kuopioon ja Turkuun.
    Kuva: Markku Vuorikari
    Uutiset
    10.11.201416:06
    MT toimitus

    Omasairaalan OP-ryhmä aloitti viime vuoden alussa Helsingissä. Nyt se muuttaa nimensä Pohjola-sairaalaksi kuten uudet tulokassairaalatkin.

    ”Valtaosa asiakkaistamme asuu alle kahden tunnin ajomatkan päässä ryhmän terveyspalveluista”, pääjohtaja Reijo Karhinen mittaa.

    Karhinen kertoi ryhmän terveyspalvelujen laajentamisesta Porissa, jossa maanantaina iltapäivällä avattiin perinteinen osuuspankkiviikko.

    Omasairaala on erikoistunut ortopediaan päivittäiskirurgiana. Tulevaisuudessa asetetaan erityistä painoa ennakoivaan työterveyshuoltoon.

    ”Palvelulle annetaan kiinteä hinta”, Omasairaalan toimitusjohtaja Harri Aho houkuttelee yrityksiä.

    Hoitoketjussa aiheutuu Ahon mukaan ansionmenetyksistä suurimmat kustannukset. Yksi sairauspäivä maksaa yritykselle keskimäärin 300 euroa.

    ”Hoitoketju on palvelukonseptissamme mahdollisimman lyhyt, puolet keskiarvoon verrattuna.”

    OP-ryhmään kuuluu Pohjola Vakuutusyhtiö. Se näkyy nyt myös OP-Pohjola-nimenä. Ensi vuonna nimi lyhennetään OP pankiksi.

    Omasairaalan nimi muuttuu ensi syksynä Pohjola Terveys Oy:ksi. Se saa tavaramerkikseen karhuntassun. Tämä oli ennen Pohjolan vakuutuslogo.

    Artikkelin aiheet
    OP-ryhmä
    yksityissairaala
    Pohjola-sairaala
    työterveys
    terveyspalvelu
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle
    • 6

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 7

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria