Vastustatko avohakkuita? Kyllä!
Hienoa. Vastaus on oikea. Avohakkuut ovat rumia ja niitä kuuluu vastustaa.
Metsänomistajat tietävät sen. Siksi enemmistö metsänomistajista vastustaa avohakkuita. Ainakin jos sitä heiltä kysytään gallupissa.
Toinen asia on, mitä metsässä oikeasti tapahtuu. Jostain syystä suurin osa metsänomistajista hyväksyy avohakkuut, kun niiden aika on.
Ristiriita saattaa johtua siitä, että avohakkuista luopuminen iskisi ikävän loven kantorahoihin.
Toisaalta kantorahoilla on metsänomistajille yllättävän vähän merkitystä. Maaseudun Tulevaisuus kysyy asiaa joka syksy noin 550 metsänomistajalta.
Vuodesta toiseen he kertovat tekevänsä puukauppansa puhtaasti metsänhoidollisista lähtökohdista.
Jos kyselyyn on luottamista, kantohinnoilla ei ole metsäkauppoihin juuri vaikutusta. Siihen nähden tuntuu ihmeelliseltä, millainen vääntö kantohinnoista puukaupoissa on.
Ja sekin kummastuttaa, miksi kiinnostus metsänhoitoon iskee vasta päätehakkuuvaiheessa. Nuoren metsän kunnostuksiin vastaavaa intoa ei riitä.
Sama rahantarpeen kanssa. Kyselyiden perusteella metsänomistajia vakavaraisempia kansalaisia saa hakea. Vain muutama metsänomistaja sadasta myöntää, että rahantarpeella on vaikutusta hakkuupäätökseen.
Luultavasti kyselyihin annetut vastaukset todistavat ihmisen tarpeesta olla itseään parempi. Vastaukset eivät kerro totuutta, vaan sen, minkä vastaaja arvelee oikeaksi.
Turha heitä on siitä edes syyttää. Vika on myös kysymyksissä.
Haluatko parantaa Itämeren tilaa? Pitäisikö turkistarhauksesta luopua? Kannatatko ydinaseetonta pohjolaa? Tuulivoimaa? Suojelun lisäämistä?
Pitäisikö luomuruoka tuoda kouluihin? Onko vanhusten hoitoa parannettava? Turvallisuutta lisättävä? Asumisen hintaa laskettava? Rikkaiden verotusta kiristettävä?
Kaikki tietävät, että noihin kysymyksiin on vain yksi oikea vastaus. Se on istutettu kysymyksen sisään ja vastaajaa viedään kuin pässiä narussa.
Silti noita asioita kysytään ja vastausten perusteella tehdään politiikkaa ja muita ratkaisuja.
Oma lukunsa ovat maksuhalukkuustutkimukset. Niiden suosio on kasvussa, vaikka tutkimuksessa ilmoitettu maksuhalukkuus ja todellinen kukkaron aukaisu hyvälle asialle ovat kaukana toisistaan.
Kyselyissä maksuhalukkuus suojelun lisäämisestä on ollut jopa 260 euroa vuodessa. Oikeasti tuollaista summaa ei monikaan jossain kaukana sijaitsevan rahkasuon suojelun tehostamisesta maksaisi.
Todellista maksuhalukkuutta lähimmäksi lienee päästy, kun Pielisen säännöstelyhaittoja selvitettiin järven ranta-asukkailta. He olivat valmiita kiristämään verotusta 22 eurolla viideksi vuodeksi haittojen vähentämiseksi.
Kun etäisyys rantaan kasvoi, maksuhalukkuus väheni nopeasti.
Todellinen maksuhalukkuus on siis melko vähäistä ja vielä suoraan sidoksissa saatuun hyötyyn.
Pian näemme, miten käy, kun veroluonteinen metsänhoitomaksu muuttuu metsänhoitoyhdistyksen jäsenmaksuksi.
Ennakkoon suurin osa metsänomistajista on kertonut pysyvänsä yhdistyksen jäseninä. Todellinen maksuhalukkuus selviää, kun metsänomistajat pääsevät punnitsemaan jäsenyyden etuja sen todelliseen hintaan.
Silloin pirttipöytien ääressä ratkaistaan suurempia asioita kuin nyt ehkä osataan ajatella.
jarmo.palokallio@
maaseuduntulevaisuus.fi