• Talitiainen pyrähti jälleen Pihabongauksen ykköslinnuksi – varikset, harakat ja fasaanit vähissä

    Viikonloppuna tehtiin havaintoja yli 12 000 pihalla. Pihoilta bongattiin 93 eri lintulajia.
    Keltarintainen talitiainen on pihojemme vakiovieras.
    Keltarintainen talitiainen on pihojemme vakiovieras. Kuva: Markku Vuorikari
    Uutiset
    28.1.201913:59
    Maija Ala-Siurua

    Viikonlopun Pihabongauksen runsaimmat lintulajit olivat talitiainen, keltasirkku ja sinitiainen, kertoo BirdLife Pihabongauksen alustavista tuloksista.

    Iloinen uutinen on, että pikkuvarpusia ja pyrstötiaisia nähtiin viime vuosia enemmän. BirdLifen mukaan viime kesän sää suosi pikkuvarpusen pesintöjä. Pyrstötiaisia puolestaan oli paljon syysmuuton takia, joka toi Venäjällä syntyneitä lintuja Suomeen.

    Tavallista vähemmän nähtiin muun muassa marjalintuja, kuten tilhiä, koska pihlajanmarjoja ei enää ole paljoa tarjolla. Variksia, harakoita ja fasaaneja oli vähiten Pihabongauksen historiassa.

    Pikkutikkoja havaittiin ennätyksellisen vähän. Vastaavasti harmaapäätikan runsaus oli yli kaksinkertainen vuosikymmenen takaiseen tilanteeseen verrattuna.

    Pihabongauksen tulokset perustuvat noin 12 000 pihan havaintoihin. Kaikkiaan tämän vuoden Pihabongauksessa on toistaiseksi ilmoitettu 93 lintulajia ja noin 450 000 lintuyksilöä.

    Havaintoja voi ilmoittaa perjantaihin 1.2. saakka osoitteessa www.pihabongaus.fi. Tuloksia päivitetään jatkuvasti BirdLifen verkkosivuille. Lopulliset yhteenvedot julkaistaan helmikuun aikana.

    Pihabongauksessa tarkkaillaan tammikuun viimeisenä viikonloppuna tunnin ajan lintuja omalla pihalla tai muulla paikalla. Tarkoituksena on innostaa ihmisiä tarkkailemaan lähiluontoa. Samalla kerätään tietoa maamme talvilinnuston muutoksista.

    Artikkelin aiheet
    Pihabongaus
    lintulajit
    talitiainen
    BirdLife Suomi
    linnunhavainnointi
  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Luonto | Turistiryhmä ei voi vallata kansallispuiston autiotupaa jokaisenoikeudella, muistuttaa Metsähallitus: ”Valvontaa on tarve lisätä”

      Tilaajalle
    • 2

      Sähkö ja lämmitys | Miksi Norjassa uusiin taloihin vaaditaan savupiippu ja Suomessa ei? Asiantuntija vastaa

      Tilaajalle
    • 3

      Talous | Selvitimme, kuinka paljon kunta hyötyy puolentoista miljardin datakeskuksesta kiinteistöveroina

      Tilaajalle
    • 4

      Luonto | Näin jokaisenoikeuksia ylitetään rikollisilla tavoilla – poliisi: ”Ihmiset eivät selvästikään tiedä”

      Tilaajalle
    • 5

      Eläimet ja kasvit | Iisalmessa metsästyksessä haavoittunut villisika löydettiin kuolleena

    • 6

      Politiikka | IS: Näin monta maanviljelijää on eduskunnassa – katso kaikkien kansanedustajien työhistoria

    • 7

      Yhteiskunta | Yli 65-vuotiaiden alkoholinkäyttö kasvaa, vaikka nuorempien on vähentynyt – professori kertoo syyn

      Tilaajalle