
Maa- ja metsätalousministeriö on esittänyt kyläkauppatuen jatkamista myös harvaan asutun alueen ulkopuolelle, uutisoi Yle.
Maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä (kesk.) kertoi tuen esittävä tuen jatkamista elokuun budjettiriihessä ( MT 26.8.)
Tänä vuonna myönnettiin tukea siten, että syrjäisen sijainnin lisäksi kaupan piti muun muassa toimia ympäri vuoden ja matkaa kaupasta lähimpään toiseen päivittäistavarakauppaan piti kertyä vähintään 7,5 kilometriä.
Tuelle on esitetty ensi vuodelle kaksi miljoonaa euroa aikaisemman miljoonan euron sijaan. Rahoitus varmistuu joulukuussa, kun eduskunta vahvistaa hallituksen budjettiesityksen.
Harvaan asutun maaseudun päivittäistavarakaupoille tarkoitettu tuki oli haettavana Suomessa ensimmäistä kertaa vuosi sitten. Vastaavanlainen tuki on ollut käytössä Ruotsissa vuodesta 2016 lähtien.